Moni nuori kokee kuljettajan ajavan liian kovaa
Kaveriporukassa hölmötkin ideat saattavat joskus tuntua hyviltä tai hauskoilta, ja silloin liikenteessä voi sattua ja tapahtua. Liikenneturva muistuttaa, että juuri kavereilla on mahdollisuus toimia ja kannustaa kuljettajaa käyttäytymään fiksusti ja turvallisesti.
Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan 63 % suomalaisista on ainakin joskus halunnut pyytää kuljettajaa hidastamaan nopeutta. Nuorista usein tällaisessa tilanteessa kertoi olleensa 11 %, kun taas kaikista vastaajista näin vastasi 5 %.
Liikenneturvan nuorten suunnittelija Hanna Rutila on huolissaan tuloksista ja nuorten kokemasta turvattomuuden tunteesta liikenteessä.
”Tuloksista voi päätellä, että osa nuorista on toistuvasti tilanteessa, jossa kuljettaja ajaa nopeammin kuin mikä tuntuu turvalliselta. Ehkä tällaisiin tilanteisiin ei päädytä perheen aikuisten kanssa, vaan rajojen ja nopeusrajoitusten testailu tapahtuu ennemminkin kaveriporukassa. Fiksukin nuori saattaa ryhmäpaineen alla toimia vastoin omia periaatteitaan”, Rutila pohtii ja jatkaa samaan hengenvetoon:
”Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikissa kaveriporukoissa toimittaisiin turvattomasti. Suurin osa nuorista haluaa ja liikkuukin liikenteessä pääsääntöisesti turvallisesti ja liikennesääntöjä noudattaen.”
Jokainen on osaltaan luomassa turvallista ilmapiiriä autoon. Kuljettajan on tärkeä olla avoin saamaan palautetta ja toisaalta matkustajien on yhdessä puututtava hölmöilyyn. Myös kaveriporukalla auton ulkopuolella on merkitystä. Liikenteessä pelleilyä ei tule tukea myöskään somessa tai puheissa.
Viimeisen 12 kk aikana ollessani matkustajana autossa…
Kaikki vastaajat, N=1113
Uskalla sanoa ääneen, jos kyyti tuntuu turvattomalta
Jos kuljettajan ajokunto tai ajotapa aiheuttaa levottomuutta, siitä kannattaa aina sanoa ääneen. Nopeuden tai ajokunnon ottaminen puheeksi voi tuntua vaikealta. Nuoret kuljettajat kuitenkin haluavat kuulla kavereiltaan palautetta. Myös hyvää käytöstä on tärkeä tukea kiittämällä tai antamalla positiivista palautetta.
Vastaajista, myös nuorista, noin kaksi viidestä kertoi ainakin joskus kokeneensa olonsa epämukavaksi kuljettajan ajokunnon takia. Ajokuntoon vaikuttavat muun muassa päihteet, väsymys ja sairaudet.
”Tässä on selkeästi aikuisillakin vielä tsemppaamista. Asia on hyvin simppeli: päihtyneen tai muuten ajokunnottoman kuljettajan kyytiin ei nousta. Kannattaa ennakoida ja sopia turvallinen kyyti jo etukäteen esimerkiksi ennen bileisiin lähtöä. Vanhemman tulee tehdä nuorelle selväksi, että kinkkisen tilanteen tullen perheen aikuisille voi aina soittaa ja pyytää heiltä apua.”
Suomalaisista kaksi kolmesta on halunnut pyytää kuljettajaa pitämään suurempaa turvaväliä edellä ajavaan, nuoret yhtä usein kuin muunkin ikäiset.
”Jokaisella on oikeus sanoa ääneen, jos kaverin kyydissä pelottaa. Tukea sanomiseen kannattaa hakea muilta kavereilta. Jos sinulla on epämukava tai turvaton olo, todennäköisesti joku toinenkin autossa kokee samoin”, Rutila muistuttaa.
Kaikki vastaajat, N=1113
#SafeSpaceAutoon-kampanja muistuttaa nuoria matkustajia tukemaan kuljettajaa
Liikenneturvan nuorille suunnattu #SafeSpaceAutoon-kampanja näkyy ja kuuluu helmi-maaliskuussa sosiaalisessa mediassa, leffateattereissa ja radiossa.
Kampanjan avulla kehotamme nuoria puuttumaan kavereiden hölmöilyyn liikenteessä ja kertomaan myös kehut turvallisesta toiminnasta ääneen.
”Haluamme nuorten oivaltavan, että jokainen voi omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan vaikuttaa matkan turvallisuuteen. Tarkoitus on siis saada nuori pohtimaan, mitä hän voi itse tehdä sen eteen, että perille päästään turvallisesti”, Rutila kommentoi.
Seuraa kampanjaa sosiaalisessa mediassa asiatunnisteilla #SafeSpaceAutoon ja #Liikenneturva.
*Liikenneturva selvitti suomalaisten suhtautumista liikenteen eri ilmiöihin marraskuussa 2022. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1113 henkilöä, joista 15–24-vuotiaita oli 155.