Vinkit turvalliseen mopoiluun
Koulujen alku näkyy liikenteessä myös mopojen määrissä. Liikenneturva kannustaa erityisesti tuoreita mopoilijoita varmistamaan kypärän kunto ja kiinnitys ennen ajoon lähtöä. Liikennesääntöjen ja ennakoivan ajotavan kertaaminenkaan ei ole pahitteeksi.
Turvallinen mopoilu vaatii kuljettajalta monenlaisia taitoja liikennesääntöjen tuntemisen lisäksi.
”Mopon hallitseminen vaatii kuljettajalta usein enemmän kuin autolla ajaminen. Nopeus on tärkein yksittäinen tekijä, jolla voi säädellä turvallisuutta”, vahvistaa Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo.
Mopoilijoiden onnettomuudet ovat olleet laskussa viime vuosina.
”Suunta on hyvä. Mutta tilastoista näkyy, että kolmen viime vuoden aikana mopoilijoiden henkilövahinkojen tapahtumapaikkana on ollut risteys joka toisessa tapauksessa. Kyse ei ole pelkästään väistämissääntöjen osaamista. Risteyksissä on osattava arvioida mm. muiden ajoneuvojen nopeuksia ja etäisyyksiä”, Vuoristo tarkentaa.
Mopoilija – tiedäthän missä ajat?
Mopolla ajaessa korostuu sopivien väylien valinta. Reitin valinnassa on hyvä ottaa huomioon nopeusrajoitukset, liikennemäärät ja olosuhteet.
Mopoilijan paikka on ajoradan oikeassa reunassa siten, ettei oma tai muiden turvallisuus vaarannu. Pyörätiellä saa ajaa ainoastaan, jos se on erikseen sallittu ja merkillä osoitettu. Pyöräkaistalla mopoilu on kielletty ja pientareella ajaminen on sallittua ainoastaan taajaman ulkopuolella.
Mopoilijan tärkein turvavaruste on kypärä
Liikenneturva antaa positiivista palautetta mopoilijoille tunnollisesta kypärän käytöstä.
”Nuoret ovat fiksuja. Seurannoissa näkyy, että mopoilijoilla on kypärä päässään lähes sataprosenttisesti. Kiinnityshihnoja näkyy toisinaan liian löysällä tai jopa auki. Jotta kypärä suojaa, sen tulee olla asianmukainen, sopivan kokoinen ja kunnolla kiinnitetty”, valottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.
Myös kunnolliset ajohanskat ja -kengät sekä vaatetus suojaavat mopoilijaa sekä huonon kelin haitoilta mutta erityisesti kaaduttaessa tai törmättäessä. Turvavarusteiden käyttö koskee myös kyydissä matkustavaa.
Vinkit turvalliseen mopoiluun:
- Tunne liikennesäännöt ja noudata niitä. Ota huomioon muut tielläliikkujat.
- Käytä kypärää ja kiinnitä hihna kunnolla. Myös matkustajan on käytettävä kypärää.
- Tunne kulkupelisi: mopon hallinta vaatii kuljettajalta ajotaitoa ja harkintaa.
- Aja ennakoiden: valitse nopeus tilanteen mukaan, tarkkaile kokonaistilannetta ja pidä turvaväli.
- Aja vain selvinpäin. Rattijuopumus on rikos mopolla ajettaessa.