Siirry sisältöön
Alkoholi ja huumeet ovat merkittävä riskitekijä liikenteessä. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret kuljettajat, mikä näkyy myös liikenneonnettomuuksissa.

Henkilövahingot rattijuopumustapauksissa

Henkilövahinkojen määrä rattijuopumustapauksissa on vähentynyt kolmanneksella viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vuonna 2023 kuolleita oli ennakkotietojen mukaan 20 ja loukkaantuneita 363. Vuoden 2022 tietojen mukaan 47 ihmistä loukkaantui vakavasti.

Rattijuopumustapauksissa on vuosien 2021-2023 aikana kuollut keskimäärin 40 ja loukkaantunut 370 henkilöä vuosittain. Tämä on kaikista tieliikenteessä menehtyneistä viidennes ja loukkaantuneista lähes kymmenesosa. Menehtyneistä neljä viidestä ja loukkaantuneista kolme neljästä oli miehiä.

Taajamien ulkopuolella tapahtui neljä viidestä kuolemista ja 60 prosenttia loukkaantumisista. Uhreista 60 prosenttia menehtyi ulosajoissa ja joka kolmas kohtaamisonnettomuuksissa. Loukkaantumisista 70 prosenttia tapahtui ulosajoissa ja lähes joka viides kohtaamisonnettomuuksissa.

Taajamissa tapahtui joka viides kuolemantapauksista ja 40 prosenttia loukkaantumisista. Kuolemista 60 prosenttia tapahtui ulosajoissa. Loukkaantumisista puolet tapahtui ulosajoissa ja joka seitsemäs samojen ajosuuntien onnettomuuksissa (kuten peräänajoissa).

Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria. Kuolleista neljännes ja loukkaantuneista kolmannes oli 15–24-vuotiaita. Rattijuopumustapauksien henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille. Menehtyneistä neljä viidestä on juopuneita kuljettajia, joka seitsemäs juopuneen matkustajia ja joka kymmenes sivullisia. 

Joka 180:s kuljettaja ajaa alkoholia veressään: Noin joka 830:s kuljettaja on rattijuoppo ja lisäksi noin joka 230:s kuljettaja ajaa alkoholia veressään, mutta alle rangaistavuuden rajan. Viranomaisten tietoon tuli yli 16 000 rattijuopumustapausta vuonna 2023.

Kuvassa vasemmalla tieliikenteessä kuolleet rattijuopumustapauksissa 2014-2023 ja kuvassa oikealla tieliikenteessä loukkaantuneet rattijuopumustapauksissa 2014-2023:

Tieliikenteessä kuolleet rattijuopumustapauksissa iän mukaan (kumulatiivinen kertymä 2021-2023):

Tieliikenteen henkilövahingot rattijuopumustapauksissa vahingoittuneen iän mukaan (kumulatiivinen kertymä 2021-2023):

Tieliikenteen henkilövahingot rattijuopumustapauksissa kuukausittain 2021-2023:

Rattijuopumustapauksissa kuolleet (keskiarvo vuosilta 2021-2023):

Alkoholitapaukset liikennevirrassa koko maassa:

Viranomaisen tietoon tullut rattijuopumus 2000-2023:

Tämä tarkastelu perustuu pääosin Tilastokeskuksen tilastoimiin, poliisin tietoon tulleisiin tieliikenneonnettomuuksiin. Tiedot sisältävät pelkästään alkoholirattijuopumukset. Vuosi 2023 on ennakkotietoja.

 Alkoholitapaukset: poliisi, THL.