Suojatien yli turvallisesti kaiken ikää
Liikkuminen omin voimin ylläpitää toimintakykyä kaiken ikäisenä. Turvallinen ja esteetön liikkumisympäristö houkuttelee liikkeelle ja vaikuttaa kulkutavan valintaan. Liikkujan oma turvallisuudentunne on hyvä mittari sille, millaiseksi liikenne koetaan eri käyttäjien näkökulmasta. Seuraavassa kirjoituksessa hypätään Marjatan ja Elmerin matkaan seuraamaan suojatien ylityksen sujumista ja pohtimaan, miten tienylitysten turvallisuutta voisi parantaa.
Mitähän nyt on tapahtunut? Rappusista kuuluu kopinaa ja ovi käy, avautuu ja paiskautuu kiinni. Marjatta puuskuttaa, mutisee tuohtuneena. Hän laittaa kävelysauvat seinää vasten nojaamaan ja ripustaa takin naulakkoon.
”Kuinka sinä jo nyt tulet? Sinunhan piti mennä lenkille”, kysyn.
Marjatta istahtaa keittiön pöydän ääreen ja huudahtaa: ”Meinasin jäädä auton alle suojatiellä! Olin jo ylittämässä suojatietä. Tiedäthän, että olen ripeä, mutta en näköjään tarpeeksi nopea! Ihan käsittämätöntä, se vain kaasutti ja oli niin kuin ei olisi minua huomannutkaan. Ajoi melkein varpaiden yli. Arvaa Elmeri pelästyinkö! Se tuli ihan puskista ja vilahti siinä suojatiellä minun edestä niin nopeasti. Sydän pamppailee vieläkin.”
”Onneksi ehdit pysähtyä, ettei päässyt käymään mitään.”
”Nii-in, onneksi tajusin tilanteen”, Marjatta puuskahtaa ja jatkaa: ”Se kuski ei huomannut mitään, taisi olla joku kloppi, tai en tiedä. En ehtinyt nähdä kuljettajaa, kun se auto vain vilahti edestä ohi.”
”Kyllä se Marjatta niin on, että kaikenikäiset kuljettajat ovat huolimattomia eivätkä aina pysähdy suojatien eteen, kun kävelijä on sitä ylittämässä. Siinä olisi jokaisella kuljettajalla vielä oppimista”, muistutan.
”On ne jotkut kuskit kyllä! Meitä ikäihmisiä sanovat hitaiksi ja valittavat, että laahustamme suojatiellä. Mutta eihän se niin ole. Minäkin seitsemänkymppinen nainen olen ihan elämäni kunnossa, lenkkeilen ja liikun aktiivisesti. Nyt syksyn tullen aloitin taas säännöllisen sauvakävelyn, ja jatkan sitä koko talven. Kesällä sitten riittää taas puuhastelua ulkona muutenkin ja tulee liikuttua päivittäin”, selittää Marjatta. ”Nyt täytyy olla aktiivinen, etteivät jäsenet ihan kangistu talven aikana. Mutta tuo suojatie. Se on kyllä hyvin merkattu, ja sellaisessa paikassa, jossa ajaa vain paikallisia asukkaita. Ei pitäisi olla autokuskeille mikään vieras paikka. Joka päivä nuo samat autot ajavat tuosta ohi.”
”Niin on”, totean Marjatalle. ” Kunnan tekniselle toimelle voisi ehdottaa korotettua suojatietä. Täytyykin ottaa heihin yhteys ja kysyä asiasta. Eihän ole tarkoitus, että ihmiset joutuvat pelkäämään tienylitystä.”
”Ajattele, jos ylittämässä olisikin ollut vanhempi lastenvaunujen kanssa tai lapsi? Kun kuski ei nähnyt minuakaan, täysikasvuista ihmistä.”
Kaikki tienylityspaikat eivät ole suojateitä
Mieleeni muistui lehdestä luetut uutiset ja oli vielä jatkettava aiheesta keskustelua. ”Tiedätkö muuten, että nykyään on muitakin ylityspaikkoja kuin suojateitä?”
”Ai tarkoitatko Elmeri niitä oikopolkujen tienylityksiä, mitä kunnat sitten yrittävät poistaa kanaverkoilla ja betoniporsailla?” Marjatta vastaa.
”En tarkoita. Luin, että Tampereella ja Helsingissä on uusia raitiotien ylityspaikkoja, jotka eivät ole suojateitä. Niissä jalankulkijan tulee väistää raitiovaunua, busseja ja muita ajoneuvoja.”
”No jopas jotain”, ihmettelee Marjatta. ”Siinä saa olla tarkkana, että mikä on suojatie ja mikä ei. ”
”Muistatko Marjatta, kun muutama vuosi sitten olimme Teneriffalla. Siellä oli suojatien edessä valkoinen pysäytysviiva. Autot pysähtyivät se taakse päästääkseen kävelijän tien yli. Olen monta kertaa miettinyt miksei Suomessa ole käytössä tuollainen tiemerkintä. Johtuukohan se lumesta ja jäästä? Teneriffalla ajettiin aika lujaa, mutta silti niin henkilöautot, bussit kuin moottoripyörätkin pysähtyivät tuon tiemerkinnän taakse. Meillä pysäytysviivaa käytetään vain liikennemerkin kuten stop -merkin ja liikennevalojen yhteydessä”, selvennän Marjatalle.
”Autoilijat muutenkin pysähtyivät Teneriffalla suojatien eteen ja antoivat meidän mennä tien yli. Ihan hävetti välillä, kun ei ollut edes tarkoitus mennä tienyli ja he pysähtyivät antamaan meidän mennä ensin. Eihän siinä muu auttanut, kuin kävellä kadun toiselle puolelle. Mutta nyt minä keitän meille kahvit. Mustikkapiirakkaakin on vielä jäljellä”, Marjatta alkaa touhuta.
Hyvä, kun Marjattakin rauhoittui ja sai muuta ajateltavaa tuon läheltä piti -tilanteen jälkeen, mietin itsekseni. Kyllä tästä tulee vielä ihan hyvä syyspäivä. Aurinkokin paistaa taas. Hyvähän se olisi ratin takana miettiä enemmän oman vauhdin ja ajokäyttäytymisen vaikutusta jalan liikkuviin. Tuommoiset vaaratilanteet voivat viedä kävelyhaluja meiltä iäkkäämmiltä, joille liikkuminen omin voimin on enemmän kuin tärkeää. Tai niinhän se on kaikenikäisille.
