Siirry sisältöön

Liikenneturvan hallinto

Liikenneturva on julkisoikeudellinen yhdistys, joka toimii valtakunnallisena vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestönä. Liikenneturvan toiminta perustuu lakiin (Laki Liikenneturvasta N:o 278/2003).

Liikenneturvan rahoitus

Liikenneturva saa toimintansa rahoittamiseksi valtionavustusta. Liikennevakuutusyhtiöiltä kerätään liikenneturvallisuusmaksua, joka ohjataan tieliikenteen turvallisuustyöhön valtion budjetin kautta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom (Avautuu uuteen ikkunaan) on se valtionapuviranomainen, joka jakaa rahat tähän toimintaan.

Toimielimet

Liikenneturvan päättäviä toimielimiä ovat keskusjärjestön kokoukset ja hallitus. Johtoryhmä on toimitusjohtajan neuvoa-antava toimielin. Liikenneturvassa toimivat lisäksi hallituksen nimeämät tiedotusalan neuvottelukunta, kävelyn ja pyöräilyn neuvottelukunta sekä palkitsemistoimikunta.

Keskusjärjestön kokous kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja hallitus neljä kertaa vuodessa.

Liikenneturvan hallitus ja johtoryhmä

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja yksitoista muuta jäsentä.

Valtioneuvosto määrää puheenjohtajan ja neljä jäsentä, jotka edustavat Väylävirastoa, opetusministeriötä, sisäministeriötä ja sosiaali- ja terveysministeriötä. Keskusjärjestön kokouksessa jäsenet valitsevat hallitukseen seitsemän jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. 

Valtioneuvoston määräämät hallituksen jäsenet vuonna 2024

Puheenjohtaja

Miko Bergbom, kansanedustaja (2024-2025)

Jäsenet ja varajäsenet

Opetus- ja kulttuuriministeriö:

Jukka Lehtinen, opetusneuvos (2023-2024)
Heli Nederström, opetusneuvos (varajäsen) (2023-2024)

Sisäministeriö:

Jari Pajunen, poliisitarkastaja (2024-2025)
Seppo Sivula, poliisitarkastaja (varajäsen) (2024-2025)

Sosiaali- ja terveysministeriö:

Noora Silmonen, hallitussihteeri (2023-2024)
Marjo Malja, sosiaalineuvos (varajäsen) (2023-2024)

Väylävirasto:

Anna Jokela, johtaja (2024-2025)
Heidi Niemimuukko, turvallisuusjohtaja (varajäsen) (2024-2025) 

Keskusjärjestön kokouksessa valitut hallituksen jäsenet vuonna 2024

Johanna Vilkuna, kehittämispäällikkö, Suomen Kuntaliitto ry (2023-2024)
Paavo Taipale, Yhdyskuntatekniikan päällikkö, Suomen Kuntaliitto ry (varajäsen) (2023-2024)

Jyrki Varjonen, psykiatrian erikoislääkäri, Suomen Lääkäriliitto ry (2023-2024)
Alpo Vuorio, työterveyshuollon erikoislääkäri, Suomen Lääkäriliitto ry (varajäsen) (2023-2024)

Pasi Nieminen, toimitusjohtaja, Autoliitto (2023-2024)
Markus Markkanen, tekninen asiantuntija, Autotuojat ja -teollisuus ry (varajäsen) (2023-2024)

Juha-Pekka Halmeenmäki, toimitusjohtaja, Liikennevakuutuskeskus (2024-2025)
Kalle Parkkari, liikenneturvallisuusjohtaja, Liikennevakuutuskeskus (varajäsen) (2024-2025)

Juha Nyberg, yhdistyksen puheenjohtaja, Rahtarit ry (2024-2025)
Timo Kima, asiantuntija, Rahtarit ry (varajäsen) (2024-2025)

Jarmo Jokilampi, yhdistyksen puheenjohtaja, Suomen Motoristit ry (2024-2025)
Veli-Pekka Ratinen, varapuheenjohtaja, Suomen Motoristit ry (varajäsen) (2024-2025)

Jenni Salonen, laki- ja neuvontapalveluiden päällikkö, Suomen Taksiliitto ry (2024-2025)
Ari Herrala, edunvalvontajohtaja, Suomen kuljetus- ja logistiikka SKAL ry (varajäsen) (2024-2025)

Johtoryhmä vuonna 2024

Puheenjohtaja

toimitusjohtaja Pasi Anteroinen

Jäsenet

viestintäpäällikkö Kaisa Hara
yhteyspäällikkö Eini Karvonen (henkilöstön edustaja)
aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi
hallintopäällikkö Visa Reinikainen
yhteyspäällikkö Tuula Taskinen (henkilöstön varaedustaja)
koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski
tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen

johtoryhmän sihteeri Sanna Rannikko

Liikenneturvan jäsenet

Liikenneturvalla on 53 eri aloja edustavaa jäsenyhteisöä. Liikenneturvan jäseniksi voidaan hyväksyä sellaiset valtakunnalliset yhdistykset ja muut yhteisöt, joiden toimialaan tai tehtäviin liikenneturvallisuuden edistäminen kuuluu tai läheisesti liittyy.

Yksi Liikenneturvan tehtävistä on opastaa ja yhteensovittaa jäsenyhteisöjensä liikenneturvallisuustyötä.

Aivovammaliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
A-Katsastus Oy (Avautuu uuteen ikkunaan)
AKK-Motorsport ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autoalan Keskusliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autojoukkokiltojen Liitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autokatsastusmiesten Yhdistys ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autoliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autonrengasliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Autotuojat ja -teollisuus ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Copart Suomi Oy (Avautuu uuteen ikkunaan)
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Finnsafe ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
HelppoKatsastus Oy (Avautuu uuteen ikkunaan)
If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike (Avautuu uuteen ikkunaan)
Invalidiliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia (Avautuu uuteen ikkunaan)
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva (Avautuu uuteen ikkunaan)
K1 Katsastajat Oy (Avautuu uuteen ikkunaan)
Liikenneoikeusyhdistys ry
Liikennevakuutuskeskus (Avautuu uuteen ikkunaan)
Liikkuvan Poliisin Perinneyhdistys ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Linja-autoliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
LähiTapiola Palvelut Oy (Avautuu uuteen ikkunaan)
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik rf. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Pohjola Vakuutus Oy (Avautuu uuteen ikkunaan)
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö (Avautuu uuteen ikkunaan)
Rahtarit ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
SF-Caravan ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Ajokyvynarvioitsijat ry – Sakry  (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Autokoululiitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Autoteknillinen Liitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Kuntaliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Lääkäriliitto – Finlands Läkarförbund ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Moottoriliitto – Finlands Motorförbund ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Motoristit ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Paikallisliikenneliitto – Finlands Lokaltrafikförbund ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Taksiliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Tiepalvelumiehet STM ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Tiepalvelumies Liitto ry
Suomen Tieyhdistys ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen Vanhempainliitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund rf (Avautuu uuteen ikkunaan)
Tilausajokuljettajat ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Yksityisten Katsastustoimipaikkojen Liitto ry (Avautuu uuteen ikkunaan)
Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag (Avautuu uuteen ikkunaan)

Liikenneturvan jäsenyydet

Liikenneturva on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä:

Yhteistyö Ahvenanmaan maakuntahallinnon kanssa

Liikenneturva tekee yhteistyötä Ahvenanmaan maakuntahallinnon kanssa mm. käyttäytymisen seurannassa ja viestinnässä.