Siirry sisältöön
Lapsi hymyilee pyöräilykypärä päässä

Liikenneaiheisia itsearviointilomakkeita alakouluun

Omien liikennetietojen, -taitojen ja -käyttäytymisen arviointi auttaa lasta kiinnittämään huomiota asioihin, joilla omaa liikenneturvallisuutta voisi parantaa.

Tavoite

Oppilas tunnistaa vahvuuksia ja kehittämisen kohteita omassa liikennekäyttäytymisessä.

Ennakkovalmistelut

Tulosta ryhmällesi sopivat itsearviointilomakkeet.

Tehtävän toteutus

Jaa lapsille lomakkeet ja anna ohjeet täyttämiseen. Pienempien lasten kanssa lomaketta voi täyttää saman tahtisesti väittämistä keskustellen.

Loppukeskustelu

Lomakkeen täyttämisen jälkeen on hyvä keskustella, mitä asioita lapset kokevat osaavansa hyvin ja mitä asioita heidän pitää mielestään vielä harjoitella. Harjoittelua vaativista taidoista voidaan tehdä esimerkiksi viikkokohtaisia luokkahaasteita. Tällöin lapset kiinnittävät erityistä huomiota kyseiseen taitoon ja kannustavat muita toimimaan samoin.

Liikennetaitojen itsearvioinnista on hyvä kertoa myös kotiin. Tällöin koditkin voivat kiinnittää liikenneturvallisuusasioihin huomiota.

Jatkotoimintavinkit

ToimintavinkkiToteutus
Opeta tai kertaa turvallisen tien ylittämisen vaiheetSuojatien ylitys (luokat 1–2)
Turvallinen tien ylittäminen (luokat 3–6)
Kännykkä ja liikenne eivät kuulu yhteenKeskity kävelyyn ja pidä kännykkä repussa (luokat 1–2)
Kännykkä varastaa huomion liikenteessä (luokat 3–6)
Hyödynnä pyöräilykasvatuksen digitaalista materiaaliaFilla&Rilla (luokat 3–6)
Tutkikaa, millaiset valot ja heijastimet pyörässä tulisi ollaKatsokaa lasten kanssa yhdessä kuva pyörän varusteista
Osoita testin avulla, miten tärkeä suojavaruste kypärä onKypärätesti