Siirry sisältöön
Autoilija pitämässä taukoa

Juhannus tieliikenteessä: Liikkeelle levänneenä ja turha kiire pois

Juhannuksen viettoon lähdetään tänä vuonna paikoin sadesäässä, mutta aatoksi on luvassa jo aurinkoisia kelejä. Turvalliseen juhannusliikenteeseen kuuluvat matkareitin huolellinen suunnittelu, rauhaisa matkanteko sekä ennen kaikkea levännyt ja tarkkaavainen kuski. Huomioida tulee myös viranomaissuositukset korona-ajan turvalliseen kotimaan matkailuun.

Juhannuksen menoliikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan totuttuun tapaan juhannusaattoa edeltävänä päivänä (to 18.6). Myös juhannusaaton (pe 19.6.) aamupäivän tunteina menoliikennettä ennakoidaan olevan vielä runsaasti, mutta selvästi vähemmän kuin edeltävänä päivänä. Paluuliikenteen piikki näkyy puolestaan juhannussunnuntaina (su 21.6).

”Juhannuksena matkalle kannattaa lähteä ruuhka-aikojen ulkopuolella, sillä valtaväylillämme ajonopeudet ovat edellisvuosina laskeneet paikoitellen jopa 20 – 30 km/h normaalia alhaisemmalle tasolle. Reaaliaikaista tilannekuvaa teiltä voi käydä katsomassa vaikkapa Traffic Management Finlandin Liikennetilanne-palvelusta (liikennetilanne.tmfg.fi), josta näkee hyvin valtaväylien liikennemääriä ja keskinopeuksia nyt myös mobiilisti, kertoo tieliikennekeskuksesta yksikön päällikkö Jani Laiho.

Näin juhannusliikenteen ennustetaan käyttäytyvän:

  • Menoliikenne on vilkkaimmillaan to 18.6. Etelä-Suomessa klo 12 ja 19 välillä ja pohjoisemmassa vielä myöhempäänkin. Suurimmat nopeuden alenemat osuvat valtatielle 9 Tampere – Orivesi välille, valtatielle 5 Lusi – Mikkeli sekä valtatielle 4 Helsinki – Lusi.
  • Paluuliikenteen vilkkain päivä on sunnuntai 21.6., alkaen aamupäivästä ja jatkuen vilkkaana Etelä-Suomessa kello 20 – 22 asti. Nopeuden alenemia ja jonoutumista esiintyy etenkin valtatiellä 4 Jyväskylä-Helsinki, valtatiellä 5 Mikkeli – Lusi ja valtatiellä 9 Orivesi – Tampere.

Tietyöt voivat haitata liikennettä

Tietöiden vaikutus juhannusliikenteeseen pyritään minimoimaan, mutta kaikkia liikennettä haittaavia esteitä ei voida kuitenkaan juhannukseksi poistaa. Tietöistä voi aiheutua alennettuja nopeusrajoituksia, ajokaistojen muutoksia tai sulkemisia, mitkä kaikki hidastavat liikennettä.

Pääkaupunkiseudun ulosmenoteiden tietöiden lisäksi muita liikennettä mahdollisesti haittaavia pääteiden tietöitä ovat:

  • Valtatie 1: Kaarinan siltatyömaat
  • Valtatiet 2 ja 9 liittymät: Huittisten siltatyömaa
  • Valtatie 4: Joutsan tietyömaa (vaikutusalue 7 km)
  • Valtatie 4: Jyväskylän Naiskosken siltatyömaa
  • Valtatie 4: Jyväskylän Kirrin liittymän – Vehniän tietyö- ja siltatyömaat
  • Valtatie 4: Äänekosken Hirvaskankaan liittymän – Karvalahden tietyömaa (vaikutusalue 11 km)
  • Valtatie 4: Viitasaaren Hännilänsalmen siltatyömaa
  • Valtatie 4: Oulun – Kemin tietyömaat
  • Valtatie 5: Mikkelin liittymän – Nuutilanmäen tietyömaa
  • Valtatie 8: Mynämäen – Luvian tietyömaat
  • Valtatie 9: Hankasalmen Kuuhkaveden siltatyömaa (käytössä kiertotiet 641 ja 6416)
  • Valtatie 12: Tampereen – Kangasalan tietyömaa
  • Valtatie 12: Pälkäneen Kantokylän risteyssillan siltatyömaa
  • Kantatie 40: Kaarinan – Piikkiön Makarlan siltatyömaa

Tiedot käynnissä olevista tietöistä ja muista häiriöistä löytyvät Traffic Management Finlandin Liikennetilanne-palvelusta. (Avautuu uuteen ikkunaan)

Vain selvänä ja levänneenä ratin taakse

Poliisi valvoo juhannusliikenteessä sekä perinteisesti että automaattivalvontalaittein. Valvonnan pääpaino on ajonopeuksissa, ohituksissa ja ajoetäisyyksissä. Juhannuksena poliisin ohjelmassa on lisäksi tehostettua rattijuopumusvalvontaa. Rattijuopumusvalvontamaraton valvoo liikennettä su 21.6. klo 8 – ma 22.6. klo 8 välisenä aikana.

Kuskin ajokuntoon on hyvä kiinnittää huomiota etenkin paluumatkalla, jotta ratin takana on kotimatkallakin levännyt, ajokuntoinen kuski ja matkanteko on mahdollisimman turvallista.

”Uuden tieliikennelain mukaan poliisi voi keskeyttää matkanteon myös tilanteissa, joissa päihtymys vaikuttaa selvästi kuljettajan ajokykyyn, vaikka rattijuopumusraja ei ylitykään. On myös hyvä huomata, että väsyneenä ajo on kiellettyä, vaikka alkoholia ei sinänsä enää ole veressä”, muistuttaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Kiinnitä huomiota ajoetäisyyksiin ja tilannenopeuksiin sekä harkitse ohitustarpeet tarkkaan

Uuden tieliikennelain mukaan kevytperävaunun kanssa saa kulkea 100 km/h, tiekohtaisen rajoituksen niin salliessa. Lisäksi pakettiautoilta ja alle 3 500 kg painavilta matkailuautoilta poistui ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus, joten niillä saa nyt ajaa tiekohtaisen rajoituksen mukaisesti, siis maksimissaan 120 km/h. Tämä näkynee myös juhannuksena entistä sujuvampana liikenteenä

”Ajoneuvokohtaisten nopeusrajoitusten poisto ja kevytperäkärry-yhdistelmän nopeuden nosto toivat vapauksia, mutta vapauksien kasvaessa täytyy muistaa myös vastuu. Uuden tieliikennelain mukaan ajoneuvon nopeus ja etäisyys toisiin tienkäyttäjiin on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää. Vilkkaassa liikenteessä onkin erityisesti kiinnitettävä huomio ajoetäisyyksiin ja oikeaan tilannenopeuteen”, alleviivaa Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

”Viimeistään nyt on siis hyvä painaa mieleen, ettei lähde satasen alueella ohittamaan peräkärryn kanssa kulkevaa niin sanotusti vanhasta muistista. Ohitustarve on aina mietittävä tarkkaan – onko siihen oikeasti syytä? Ohittaa voi vain silloin, kun sen voi tehdä turvallisesti kaikkien kannalta”, jatkaa Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi.

Tien päällä näkyy jo paikoitellen myös uuden tieliikennelain tuoma sulkuviivojen muutos keltaisesta valkoiseksi. Sulkuviivojen värimuutokseen on kolmen vuoden siirtymäaika, joten liikenneympäristössä voi nähdä vielä pitkään molempia värejä.

”Oli sulkuviiva sitten valkoinen tai keltainen, on sitä noudatettava. Ohittamaan ei siis voi lähteä sulkuviivan yli eikä muutenkaan riskipaikoissa, vaikka edessä kuljettaisiinkin hitaampaa vauhtia. Jos ohituspaikkaa joutuu odottamaan, säilyttää riittävä turvaväli hyvän näkyvyyden isommankin ajoneuvon takana. Jätä hermoja kiristävä perässä roikkuminen ja ota malttia mukaan matkalle”, kannustaa Kinisjärvi.

Juhannuksen menoliikenteeseen lähdetään paikoin sadekeleissä, mutta juhannusaattona paistaa jo aurinko

Ilmatieteen laitoksen tiistaina 16.6. tekemän ennusteen mukaan juhannuksen aatonaattona torstaina 18.6. Suomen yli liikkuu säärintama, johon muodostuu sade- ja ukkoskuuroja, jotka voivat olla paikoitellen voimakkaita. Rintaman liikesuunta on lännestä kohti itää ja pohjoista. Sadetta voi tulla hetkittäin hyvin voimakkaasti, mikä voi haitata näkyvyyttä. Myös taajamatulvat voivat olla paikallisesti mahdollisia. Voimakkaimpia sadekuuroja esiintyy maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa.

Lämpötila kohoaa poutaisilla alueilla 22 ja 27 asteen välille, sateessa on viileämpää. Perjantaina on koko maassa hyvä aurinkoinen ajokeli.

Ennen liikenteeseen lähtöä kannattaa tarkistaa voimassa olevat varoitukset osoitteesta ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset (Avautuu uuteen ikkunaan).

Lisätietoja

Traffic Management Finland (ITM Finland):

viestintäpäällikkö Outi Huhtala puh. 050 571 6299

Tieliikennekeskuksen liikennetiedotteet Twitterissä @liikennePKS ja @liikennetilanne

Poliisihallitus:

poliisitarkastaja Heikki Ihalainen puh. 029 548 1756

Traficom:

johtava asiantuntija Jussi Pohjonen puh. 029 534 5310

Liikenneturva:

aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi puh. 020 728 2379

Ilmatieteen laitos:

viestinnän asiantuntija Heli Sariola puh. 029 539 2759

#juhannusliikenne #turhakiirepois #tieliikennelaki2020