Liikenneturvan päivitetty turvaistuinsuositus
Liikenneturva suosittelee, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa mahdollisimman pitkään, vähintään neljävuotiaaksi saakka. Kun selkä menosuuntaan asennetun turvaistuimen paino- tai pituusraja täyttyy, lapsi matkustaa turvallisimmin turvavyöistuimessa 150 cm asti. Turvallisin paikka lapselle autossa on takaistuin.
Selkä menosuuntaan vähintään neljävuotiaaksi
Turvakaukalon jälkeen lapsi matkustaa autossa selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa mahdollisimman pitkään, kuitenkin vähintään neljävuotiaaksi asti.
”Suosituksen muutoksen taustalla ovat turvallisuusperusteet. Pienen lapsen pää on iso suhteessa kehoon ja niska hauras, ja selkä menosuuntaan asennetuissa istuimissa ne saavat parhaimman tuen törmäystilanteessa. Siksi suositusikärajaa nostettiin neljään vuoteen”, painottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Elias Ruutti.
Liikenneturva on suositellut selkä menosuuntaan matkustamista jo pitkään. Helmikuussa päivitetty suosituksemme on nyt yhteneväinen Ruotsin ja Norjan suositusten kanssa.
Turvavyöistuimessa turvallisimmin 150 cm pituuteen asti
Kun selkä menosuuntaan asennetun turvaistuimen paino- tai pituusraja täyttyy, lapsi matkustaa turvallisimmin turvavyöistuimessa 150 cm asti.
Laki velvoittaa, että lapsen on käytettävä asianmukaista turvaistuinta autossa matkustaessaan, kunnes hän on 135 cm pitkä. Alle 3-vuotiasta lasta ei saa koskaan kuljettaa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa ilman turvalaitetta.
”Liikenneturvan suositukset ovat lakia tiukempia kannanottoja turvallisuuden puolesta ja perustuvat tutkimustietoon”, vahvistaa koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.
Lapsen turvallinen kuljettaminen autossa pähkinänkuoressa:
- Vauva matkustaa oikeankokoisessa turvakaukalossa.
- Selkä menosuuntaan vähintään 4 vuoden ikään asti.
- Suosi Plus-hyväksyttyä turvaistuinta.
- Lapsi matkustaa turvavyöistuimessa, kunnes on 150 cm pitkä.
- Noudata auton ohjekirjaa ja turvalaitteen käyttöohjetta.
- Takapenkki on turvallisin paikka lapselle.
- Auton kuljettajana ole hyvässä ajokunnossa ja keskity ajamiseen.