Siirry sisältöön
Autoja ajaa maantiellä, lumi pöllyää.

Tänä jouluna tien päälle lähdetään harkiten – ennakoi ja ota kelivaraa

Tänä vuonna joululiikenteeseen lähdetään harkiten ja vallitseva koronapandemiatilanne huomioiden. Koronatartuntojen määrät ovat voimakkaassa kasvussa, joten matkallekin kannattaa suunnata pitäen mielessä turvavälit paitsi autojen välillä, niin myös pitkämatkalaisten välipysähdyksissä.

Fintrafficin tieliikennekeskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Poliisihallitus, Sisäministeriön pelastusosasto, Hätäkeskuslaitos sekä Liikenneturva huolehtivat liikenteen sujuvuudesta edellisvuosien tapaan ja toivottavat kaikille turvallista joulunaikaa.

Tien päälle ennakoiden

Joululoma on tänä vuonna monelle meistä lyhyt johtuen joulupyhien sijoittumisesta viikonloppuun. Samalla myös joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan menoliikenne alkaa pääteillä näkymään 22.12. iltapäivästä. Vilkkainta menoliikenteessä on kuitenkin aatonaattona 23.12, jolloin liikenteen huipputunnit ajoittuvat klo 12 – 18 väliselle ajalle, pohjoisessa huipputuntien jatkuessa myöhempäänkin. Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla valtateillä 4, 5 ja 9 voi esiintyä myös ajoittaista jonoutumista sekä ajonopeuksien laskua. Vastaavasti paluuliikenne alkaa näkyä 26.12. aamupäivällä jatkuen siitä iltaan saakka.

”Tien päälle kannattaa lähteä tänä jouluna koronatilanteesta johtuen syvää harkintaa käyttäen ja oma matkareitti etukäteen miettien. Ota siis kelivaraa ja varaa aikaa riittävästi myös koronaturvallisille tauoille. Liikennemääriä kannattaa käydä katsomassa etukäteen Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, josta näkee hyvin oman reitin liikennemääriä ja pystyy siten välttämään kaikista ruuhkaisimpia ajankohtia”, vinkkaa Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Marika Saarenpää.

Matkalle lähtiessä tärkeää on ennakoida lisäksi talven nopeastikin vaihtuvat keliolosuhteet. Ajantasaiset säätiedot ja voimassa olevat varoitukset kannattaakin tarkistaa Ilmatieteenlaitos.fi -sivuilta.

Katsetta auton kuntoon ja kuljettajan vireystilaan

Pienellä etukäteisvalmistelulla välttää monta ikävää yllätystä tien päällä. Viimeistään nyt kannattaa tarkistaa pyyhkijänsulat, lasinpesuneste ja polttimot sekä varmistaa renkaiden kunto. Auton lisäksi katsetta kannattaa suunnata siihen, että ratin taakse asettuu se kokenein ja levännein kuski.

”Katso, että kaikki valot toimivat ja että tunnet, miten autosi valoautomatiikka toimii. Tarkasta rengaspaineet ja renkaiden kunto. Muista myös varmistaa, että pyyhkijät ovat kunnossa ja lasinpesuneste kestää pakkasen”, neuvoo Traficomilta johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Poliisi valvoo tuttuun tapaan joululiikennettä koko maassa. Poliisin valvontaa kohdistetaan etenkin rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin sekä ajotaparikkeisiin. Poliisi muistuttaa myös kuljettajan vireystilan tärkeydestä.

”Pimeimpänä vuodenaikana liikenteessä korostuu kuljettajan vireystila. Väsyneenä ei tule ajaa. Riittävät yöunet ennen matkaa ja ajamiseen keskittynyt kuski ovat avainasemassa, jotta liikenne jouluna sujuu turvallisesti”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta muistuttaa.

Muista kunnon turvavälit

Liikenneturva kannustaa joululiikenteeseen lähtijöitä huolehtimaan turvavälistä. Riittävä turvaväli on erityisen tarpeellinen silloin, kun keli tai näkyvyys on huono.

”Kunnon turvavälillä näet mitä edessäsi tapahtuu, säilytät mahdollisuuden ennakoida tilanteita ja sinulla on myös pelivaraa, jos jotain yllättävää tapahtuu. Liukkaus pidentää jarrutusmatkaa huomattavasti, joten erityisesti röppökelillä kannattaa venyttää etäisyyttä edellä ajavaan”, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo kertoo.

Liikenneturva nostaa esille myös turvavälien merkityksen liikenteen sujuvuuteen, joka soljuu yhteispelillä.

”Ihan normaalillakin talvikelillä turvavälistä on hyötyä. Kun välit ovat kunnossa, jono etenee jouheasti ilman nykimistä eikä ns. haitariliikettä pääse syntymään. Oma toiminta vaikuttaa siis toisiin ja päinvastoin. Ajaminen on myös taloudellisempaa ja kuljettajakin voi rauhoittua joulutunnelmaan”, jatkaa Vuoristo.

Toimi näin onnettomuustilanteissa – muista 112 Suomi -sovellus

Onnettomuuksien sattuessa turvallisuusviranomaiset ovat valmiudessa auttamaan. Kertaa nyt onnettomuustilanteessa toimiminen ja lataa 112 Suomi -sovellus puhelimeesi.

”Jos havaitset liikenneonnettomuuden, pysähdy turvalliseen paikkaan ja kytke ajoneuvoon hätävilkut. Siirry tien reunassa onnettomuuspaikalle ja pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta sekä varoittamalla muuta liikennettä. Muista myös oma turvallisuutesi ja pimeään aikaan tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä. Vie varoituskolmio aina riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja hälytä apua sekä auta loukkaantuneita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, laske ajonopeutta riittävästi, äläkä kuvaa onnettomuuspaikkaa”, ohjeistaa eristysasiantuntija Alpo Nikula Sisäministeriön pelastusosastolta.

Hätäkeskuslaitokselta muistutetaan lisäksi hätänumeron 112 Suomi -sovelluksen käytöstä.

”Muistutamme autoilijoita lataamaan 112 Suomi -mobiilisovelluksen hätä- ja ongelmatilanteiden varalle. Hätätilanteissa suosittelemme soittamaan hätänumeroon sovelluksen kautta, sillä tarkka sijaintitietosi välittyy tällöin hätäkeskukseen reaaliajassa ja apu saadaan nopeammin paikalle. Sovelluksen kautta voit lisäksi soittaa Tienkäyttäjän linjalle, jolloin sijaintitietosi avulla saadaan tieto tien kunnossapitotarpeesta välitettyä nopeasti oikeaan paikkaan. Myös voimassa olevat liikennetiedotteet voi tarkistaa sovelluksesta”, muistuttaa toimialapäällikkö Juha Suominen Hätäkeskuslaitoksesta.

Lisätietoja

Fintrafficin tieliikennekeskus päivystää ympäri vuorokauden myös joulun aikana. Palvelemme mediaa kaikissa maantieliikenteen sujuvuuteen liittyvissä kysymyksissä medianumeroistamme:

  • Valtakunnallinen: 020 022 100
  • Helsinki: 020 637 3350
  • Turku: 020 637 3351
  • Tampere: 020 637 3352
  • Oulu: 020 637 3353

Poliisihallitus: poliisitarkastaja Heikki Kallio, 0295 481 556, [email protected]

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom: johtava asiantuntija Inkeri Parkkari, 029 534 7089, [email protected]

Liikenneturva: suunnittelija Toni Vuoristo, 020 7282 349, [email protected]

Sisäministeriön pelastusosasto: eristysasiantuntija Alpo Nikula, 0295 488 427, [email protected]

Hätäkeskuslaitos: toimialapäällikkö (poliisi) Juha Suominen, 0295 481 303, [email protected]

Ilmatieteen laitos (Avautuu uuteen ikkunaan)