Väistämismerkkituntemuksessa parantamisen varaa
Liikenneturvan tuore kysely kertoo, että väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkki tunnetaan huonosti. Liikenneturvan kyselyssä vain hieman yli puolet tiesivät, että merkki kertoo pyöräilijöiden tienylityspaikasta, jossa autoilevien on annettava pyöräileville tietä.
Liikenneturva selvitti tuoreeltaan suomalaisten sääntötuntemusta kyselyllä*. Vain 53 prosenttia vastanneista tiesi, mitä väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -liikennemerkki tarkoittaa.
”Nykyinen tieliikennelaki on ollut voimassa vajaat kaksi vuotta. Laki toi uutena tämä väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkin, joka velvoittaa väistämään tietä ylittäviä pyöräilijöitä. Merkkiä voidaan käyttää esimerkiksi kärkikolmion sijaan tilanteessa, jossa ei haluta vaikuttaa ajoradan liikenteen kulkujärjestykseen. Merkin yhteydessä tienylityspaikan tulee olla myös rakenteellisesti korotettu”, selventää Liikenneturvan koulutusohjaaja Pasi Pohjonen.
Tien päällä merkki on vielä harvinaisuus, mikä voi selittää tuntemuksen heikkoa tilaa. Merkki kannattaa kuitenkin painaa mieleen tulevan varalta.
”Merkki muistuttaa aika paljon suojatiemerkkiä, ja monet tituleeraavatkin sitä pyöräsuojatiemerkiksi. Se ehkä helpottaa käytännön tulkintaa liikenteessä. Uuteen merkkiin voivat pääkaupunkiseudulla liikkuvat käydä tutustumassa esimerkiksi Espoon Keilaniemessä metroaseman ulkopuolella”, Pohjonen vinkkaa.
Kuka väistää, kun pyöräilijä ylittää tien?
Uuden merkin lisäksi kärkikolmio ja stop-merkki velvoittavat kuljettajaa väistämään myös tietä ylittävää pyöräilijää. Näiden liikennemerkkien lisäksi autoilevan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää myös
- kääntyessään
- poistuessaan liikenneympyrästä
- ajaessaan pihakadulta, pysäköintipaikalta, pihasta tai muusta vastaavasta paikasta
- tai ajaessaan rakenteellisesti erotetun jalankulkuväylän ja pyörätien yli, kuten kuvassa.
Jos kyseessä ei ole mikään näistä tilanteista eikä liikennemerkki osoita toisin, pyöräilijän on väistettävä ajoradan liikennettä tullessaan pyörätieltä ajoradalle. Pyöräilijä saa ylittää tien suojatietä pitkin myös ajaen. Liikenneturva uutisoi aiemmin, että lähes kahdella kolmesta suomalaisesta oli tästä väärää tietoa. On kuitenkin huomattava, että suojatiesääntö ei koske pyöräilijää, vaan autoilijan ja pyöräilijän väistäminen myös tässä tilanteessa määräytyy edellä lueteltujen sääntöjen mukaan.
Käytännön ratkaisut haastavat sääntöjen noudattamista
”Vaikka sääntöjen noudattaminen on turvallisen liikenteen kivijalka, risteystä ei kannata lähestyä pelkät pykälät päässä. Riittävän alhainen lähestymisnopeus kaikilla osapuolilla varmistaa sen, että itse ennättää tehdä tarpeelliset havainnot ja että muut liikkujat ehtivät havaita sinut. Tämä on tärkeää eritoten silloin, jos näkyvyys on rajoittunut tai keli kehno”, Pohjonen korostaa.
*Liikenneturva selvitti suomalaisten liikennesääntöosaamista kyselytutkimuksella maalis-huhtikuussa 2022. (Avautuu uuteen ikkunaan) Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1029 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.