Autetaan lapsia ja nuoria pääsemään turvallisesti perille – tutustu Liikenneturvallisuusviikon materiaaleihin
Valtakunnallista Liikenneturvallisuusviikkoa vietetään jälleen 11.-15.9.2023. Tänä vuonna teema on turvallisesti perille – niin kotiin, kouluun kuin harrastuksiinkin. Liikenneturva ja Opetushallitus muistuttavat, että liikenneturvallisuutta on tärkeä nostaa opetuksessa esiin säännöllisesti ympäri vuoden.
Liikenneturvallisuusviikko alkaa tänään 11.9.2023. Teemaviikon tavoite on innostaa lasten ja nuorten parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä huoltajia ottamaan liikenneturvallisuusasiat käsittelyyn.
”Liikenneturvallisuusviikon tarkoituksena on nostaa esille liikennekasvatuksen tärkeyttä. Turvallisen liikennekäyttäytymisen perusteet rakennetaan jo varhaislapsuudessa, mutta liikenneasioista keskustelun ja liikennekasvatuksen merkitys ei katoa mihinkään lapsen iän karttuessa”, Liikenneturvan suunnittelija Laura Väinölä kertoo.
Lapsi tarvitsee aikuisen apua liikenteessä
Samoin kuin pukemista ja syömistä, myös liikenteessä liikkumista on tärkeä harjoitella yhdessä lapsen kanssa. Monipuolinen ja säännöllinen harjoittelu on oleellista, sillä lapsen kyky liikkua liikenteessä karttuu pikkuhiljaa kokemuksen myötä.
”Parhaiten lapsi oppii oikeissa liikennetilanteissa aikuisen turvallisen esimerkin ja selkeiden ohjeiden avulla. Vanhemman vastuulla on huolehtia, että lapsella on liikenteessä käytössään asianmukaisen turvavarusteet, esimerkiksi pyöräilykypärä, valot pyörässä ja heijastimia”, Väinölä kertoo.
Liikennekasvatus on tehokkainta, kun se tapahtuu yhteistyössä kodin ja ammattilaisten välillä. Kun liikenteessä liikkumisen harjoittelu aloitetaan aikaisin ja säännöllisesti, vanhempi ja lasten parissa työskentelevät ammattilaiset voivat yhdessä varmistaa, että lapselle kehittyy pikkuhiljaa turvalliseen liikkumiseen riittävät taidot.
”Turvallinen liikkuminen liikenteessä liittyy turvallisuustaitoihin. Niitä sisältyy varhaiskasvatus- sekä opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteisiin eri koulutusasteilla”, sanoo opetusneuvos Outi Raunio-Hannula Opetushallituksesta.
Kiinnostu nuoren liikenteessä liikkumisesta
Iän karttuessa nuoret liikkuvat liikenteessä entistä enemmän ja monipuolisemmin. Monelle ensimmäiset moottoriajoneuvot tulevat mukaan kuvioihin yläkoulussa. Nuoret hallitsevat mopon ja mönkijän käsittelyn hyvin, mutta ovat vielä melko kokemattomia liikenteessä.
”Nuori kaipaa vielä aikuisten tukea ja esimerkkiä, vaikka ei sitä itse myöntäisikään. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten on tärkeä osoittaa olevansa kiinnostuneita siitä, miten nuori liikkuu liikenteessä”, Väinölä muistuttaa.
Nuoruudessa kavereiden merkitys korostuu ja liikkuminen ilta- ja yöaikana porukalla lisääntyy. Halu kuulua joukkoon ja hyväksynnän hakeminen muilta voi saada nuoren tekemään asioita, joita hän ei normaalisti tekisi. Toisaalta kaverit voivat myös hillitä hölmöilyä liikenteessä olemalla selkeästi turvallisten toimintatapojen puolella.
”Nuorten kanssa yhdessä on tärkeä jutella ryhmäpaineesta ja siitä, miten kannattaa toimia, jos kaverit yllyttävät ottamaan riskejä liikenteessä. Samalla voi jutella siitä, miten kaverin mahdolliseen riskikäyttäytymiseen voisi puuttua”, Väinölä vinkkaa.
Aikuiset esimerkkinä sekä lapsille että nuorille
Lapsi kopioi aikuisen käyttäytymistä, toimintatapoja ja asenteita. Vanhemmilla ja nuorten parissa työskentelevillä on suuri vaikutus myös nuorten käyttäytymiseen liikenteessä, ja nuoret kuuntelevat – vaikkei se aina siltä vaikutakaan.
”Kaikki liikenteessä liikkujat ovat lapselle ja nuorelle tärkeitä roolimalleja, joten laitetaan puhelin laukkuun tai hansikaslokeroon ajon ajaksi, noudatetaan nopeusrajoituksia ja jätetään turha hoppu pois liikenteestä”, Väinölä muistuttaa ja jatkaa:
”Autetaan yhdessä lapsia ja nuoria pääsemään turvallisestiperille niin kotiin, kouluun kuin harrastuksiin.”
Tutustu Liikenneturvallisuusviikon materiaaleihin
Liikenneturvallisuusviikon nettisivulta löytyy eri ikäisille sopivat materiaalit ja tiedot, joiden avulla lasten ja nuorten parissa toimivien ammattilaisten on helppoa ja vaivatonta osallistua Liikenneturvallisuusviikon viettoon.