Ei oikotietä onneen – kampanja ei korvaa perustyötä työmatkaturvallisuudessakaan
Erilaisten teemapäivien ja -viikkojen vietto on yleistynyt työpaikoilla. Moni työpaikka on huomannut liikenneturvallisuuden sopivan hyvin yhdessä käsiteltäväksi aiheeksi. Yksittäinen tapahtuma tai kampanja ei korvaa työpaikan systemaattista liikenneturvallisuustyötä, mutta se on hyvä tehokeino pitää tärkeää liikenneturvallisuusasiaa esillä oikea-aikaisesti.
Työpaikoille sopivia liikenneaiheisia teemapäiviä ja -viikkoja riittää, esimerkkeinä Pyöräilyviikko (Avautuu uuteen ikkunaan), Liikkujan viikko (Avautuu uuteen ikkunaan) ja Heijastinpäivä (Avautuu uuteen ikkunaan). Työturvallisuusviikolla ja Tapaturmapäivänäkin (Avautuu uuteen ikkunaan) on luontevaa käsitellä liikenneturvallisuusasioita. Tapahtumaan osallistumiselle on varattava työaikaa, jotta aiheeseen on mahdollista paneutua rauhassa ilman, että työasiat painavat samalla päälle.
Usein on houkuttavaa ajatella, että teematapahtuman avulla liikenneturvallisuusasiat on hoidettu vuodeksi eteenpäin. Jotta työ on tuloksellista ja vaikuttavaa, tulee sen olla kattavaa, suunniteltua, jatkuvaa ja tavoitehakuista. Yksittäinen tapahtuma ei ole ratkaisu. Teemapäivät ja kampanjat kuitenkin tukevat työpaikoilla tehtävää turvallisuustyötä ja niiden avulla on mahdollista mm. tukea uusien toimintatapojen jalkauttamista.
Mieti tavoite etukäteen
Asenteiden ja tapojen muuttaminen on hidasta, mutta mahdollista. Jos tavoitteena on saada henkilöstö varautumaan jalankulkijana liukkauteen, ajankohtaisuus on olennaista. Aiheesta on puhuttava eri yhteyksissä perustellen, muistuttaen ja kannustaen. Pysy pystyssä -aineistojen (Avautuu uuteen ikkunaan) lisäksi teemapäivänä esillä voi olla erilaisia liukuesteitä ja kitkakenkiä. Työ ei kuitenkaan lopu teemapäivään.
Kytke tapahtuma muuhun työpaikalla tehtävään turvallisuustyöhön
Yksittäiset tempaisut unohtuvat nopeasti. Onko työpaikalla tunnistettu riskejä työliikkumiseen liittyen? Onko päätetty uudesta toimintatavasta, esimerkiksi tehty päätös, että Teams-kokouksiin ei osallistuta auton ratista? Mieti, miten tapahtuma tukee turvallisuustyön kokonaisuutta. Uudesta toimintatavasta tarvitaan johdon päätös, asianmukaiset kirjaukset, perehdytystä ja muistuttamista. Tapahtuman tai kampanjan avulla asia voidaan tuoda näkyvästi koko henkilöstön tietoisuuteen, mutta muukin työ on tehtävä.
Suunnittele sisältö ja hyödynnä valmiita materiaaleja ja toimintamalleja
Työliikenteen turvallisuudesta vastaavien ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Tarjolla on paljon valmiita materiaaleja ja toimintamalleja, joiden toteuttaminen onnistuu myös omin voimin. Toiminnallisudella saa helposti osallistettua henkilöstöä. Esittely- tai rastipisteillä on mielekkäämpää puhua liikenneturvallisuuteen liittyvistä asioista kuin kalvosulkeisilla palaverin aluksi. Yhteistyötahojakin kannattaa pyytää mukaan: ehkäpä paikallinen suutari voi tulla esittelemään liukuesteitä ja nastakenkiä?
Muista arviointi
Järjestäjien kesken käyty palautekeskustelu on riittävä. Missä onnistuttiin, miten henkilöstö suhtautui, voisiko jotain tehdä jatkossa paremmin? Kun asiat kirjataan muistioon, niitä ei tarvitse kaivella muistin perukoilta, kun suunnittelee seuraavaa tapahtumaa.
Parhaassa tapauksessa turvallisuustapahtumasta voi tulla perinne, jota koko työyhteisö odottaa. Samalla liikenneturvallisuus tulee askel askeleelta pysyvämmäksi osaksi työpaikan turvallisuuskulttuuria.