Kesällä liikenteessä rullaavat myös muut kuin sähköpotkulaudat
Kesä on mahdollisuuksien aikaa omin voimin liikkumiseen kaiken ikäisille. Pyörät rullaavat kevyesti tien pinnassa ja säät suosivat – myös rollaattorin kanssa kulkevaa. Tuore tilastokatsaus länsinaapurista otti rollaattoritapaturmat tarkasteluun. Se kertoo, että meidän on syytä olla tarkkaavaisia liikenteessä myös rollaattorilla liikkuvien läheisyydessä.
Tutkijat (Lundälv & Carlsson, 2022) kartoittivat vuosina 2007-2016 Ruotsissa tapahtuneet rollaattoritapaturmat ja -onnettomuudet. Tieliikennealueen lisäksi tarkasteluun sisällytettiin onnettomuudet, jotka tapahtuivat pysäköintialueilla, aukeilla yms. alueilla, joita ei lueta tieliikennealueeksi.
Valtaosassa tapauksista oli kyse tapaturmaisesta kaatumisesta ilman toista osallista. Usein kaatumiseen vaikutti reunakiveys tai muu tien pinnan epätasaisuus. Noin kuudesosassa tapauksista oli kyse törmäyksestä toisen osapuolen kanssa (näistä 28 prosenttia tapahtui pysäköintialueilla ja 9 % muilla alueilla).
Peruutukset ja tienylitykset riskikohtia
Ne rollaattorionnettomuudet, joiden toisena osapuolena oli auto tai raskas ajoneuvo, jakautuivat tasaisesti ympäri vuoden. Usein onnettomuuksissa ajoneuvo peruutti päälle tai törmäys tapahtui tienylityspaikassa. Tarkkuutta tarvitaan erityisesti peruutuksiin ja tienylityksiin.
Rollaattorin kanssa harvinaisempia olivat törmäykset jalan, kaksipyöräisellä tai muulla jalankulkuun tai pyöräilyyn rinnastettavalla laitteella. Näitä sattui kuitenkin enemmän kesäaikaan.
Myös ikääntyneellä oikeus turvalliseen liikkumiseen
Ruotsalaistutkimus kertoo, että rollaattorilla onnettomuuteen joutuva henkilö on usein iäkkäämpi. Ikääntyessä toimintakyky heikkenee ja lihasvoimat hupenevat. Viimeisimmän Suomessa tehdyn henkilöliikennetutkimuksen mukaan (2016) lähes joka viidennellä ei laitoksessa asuvalla 75 vuotta täyttäneellä henkilöllä on vaikeuksia seistä tai kävellä. Vastaavasti 18-34-vuotiaista näitä vaikeuksia oli vain yhdellä prosentilla.
Heikomman liikkuvuuden lisäksi ikääntyminen haurastuttaa kehoa ja altistaa sitä kautta vakavammille vammoille. Tästä tietoisena ikääntyneenä liikkumiseen tulee ehkä tiettyä varovaisuutta. Omin voimin liikkuminen on kuitenkin hyödyllistä kaikille ja erityisen tarpeellista se on ikääntyvälle toimintakyvyn säilyttämiseksi.
Voimme kaikki osaltamme vaikuttaa siihen, että myös heikomman toimintakyvyn omaava tuntee olonsa turvalliseksi liikenteessä. Huomioi ainakin nämä:
- Hiljennä vauhtia lähestyessäsi rollaattorin kanssa kulkevaa.
- Anna riittävästi aikaa ja tilaa tienylitykseen.
- Jätä reilu väli ohitustilanteessa.
- Ota katsekontaktia, kun lähestyt edestäpäin.
- Kun ohitat takaapäin, soita tarvittaessa soittokelloa hyvissä ajoin.
- Jos ohituspaikka on kovin kapea, taluta tarvittaessa pyörääsi, sähköpotkulautaasi yms.