
Kun sairauskohtaus vie ajoterveyden
Liikenneturvan kouluttaja Simo Savioja sai syksyllä 2024 sairauskohtauksen. Oikea-aikainen hoito käynnisti toipumisen mallikkaasti, mutta ajaminen kiellettiin. Miten toistaiseksi väliaikainen ajokielto on vaikuttanut Simon arkeen ja mitä hän olisi tehnyt toisin? Lue Simon kertomus.
Aivoinfarkti iski ilman ennakkovaroitusta aamuyöllä. Pojalle kerroin huonosta olosta ja oikean silmän näkökentän kuvioista. Puhelinsoitto lääkäriveljelle patisti päivystykseen.
Onneksi olimme pojan kanssa samalla autolla. En uskalla ajatellakaan, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut yksin liikkeellä: lähin päivystys sunnuntaiaamuna oli 80 kilometrin päässä.
Minulla ei ollut muita oireita kuin häiriö oikean silmän näkökentässä. Kaikki raajat toimivat normaalisti, puhe oli selvää eikä kasvojen lihaksissa ollut muutosta. Mutta oli aivoinfarkti kuinka lievä tahansa, siinä ei lähdetä ajamaan autolla yhtään: uusintakohtauksen riski on suuri ja olotila on kaikkinensa ns. jonkin verran ulkona.
Diagnoosista välittömään ajokieltoon ja uudenlaisen autoilun äärelle
Päivystyksessä diagnosoitiin aivoinfarkti ja otettiin osastolle. Hoitotoimenpiteiden läpikäynnin lisäksi lääkäri ilmoitti ajokiellosta. Ajokielto ei ollut tässä vaiheessa yllätys – näköhäiriöt olivat sitä luokkaa, että ehdin varautua ajokieltoon jo ennen kuin pääsimme sairaalaan, eikä ilmoitus herättänyt suuria tunteita. Omakohtaisesti voin allekirjoittaa myös ajokiellon aiheellisuuden – vaikka osastolla vietetty aika jäikin vain pariin vuorokauteen.
Näin sitä sitten paranneltiin olotilaa ja totuteltiin arkeen ilman mahdollisuutta autolla ajamiseen – eli nautittiin vaimon tarjoamasta kyydistä. Vaikka vaimon edellisestä ajokerrasta oli kulunut varmaan kymmen vuotta, hän lähti ällistyttävän hyvin ajelemaan. Minua vähän jännitti, että mitenkä ajaminen lähtee liikkeelle, mutta kertaakaan ei ollut tarvetta puuttua eikä hakea polkimia jalkatilasta.
Jälkiviisaana voin kyllä kannustaa kaikkia ikääntyviä pariskuntia ajamaan vuorotellen. Ei voi mitenkään ennustaa milloinka toinen joutuu istumaan repsikan paikalle. Olkoon kohtaus millainen hyvänsä, kolme kuukautta poissa ratista on minimi.
Vertaistuki auttaa, kun ajokielto vetää mielen matalaksi
Autoa ei saa ajaa silloin, kun lääkäri on kieltänyt ajamasta. Kun kohtauksesta oli kulunut kolme kuukautta, menin lääkärin kokeisiin toiveissa, että ajokielto peruttaisiin ja pääsisin takaisin rattiin. Kokeissa tuli kuitenkin täystyrmäys: näkökentässä on edelleen liikaa pimeitä pisteitä. Vähän aikaa joutui tulosta haukkomaan kuin kala kuivalla maalla: ajokielto jatkuu vielä ainakin kolme kuukautta. Se tuntui siinä hetkessä aika pahalta.
Voi olla, että turhan optimisella mielellä menin kokeeseen olettaen, että ajo-oikeus palautuu. Kun lopputulema ei ole toivottu, mieli menee väistämättä maahan ja epäilys herää siitä, että tässäkö tämä autolla ajaminen nyt on.
Onneksi sain tukea läheisiltä ja vertaistukea meidän eläkeläisyhdistykseltämme. Keskustelut lisäsivät ymmärrystä kohtauksen merkityksestä ja aivojen vaatimasta toipumisajasta: kolmen kuukauden sijasta tarvitaan vähintään tuplat siitä tai jopa vuosi. Tilanteessa, jossa ajokielto tulee lähes päivittäin autolla liikkuville ihmisille, on vertaistuki verraton. Se auttaa myös vähentämään hinkua hypätä auton rattiin. Vertaistuki voi olla lähiomaiset, ystävät, erilaiset kerhot tai yhdistykset, joissa on mukana.
Ajokyvyn arviointia liikenneopettajan kanssa
Kun ajokielto oli jatkunut reilu viisi kuukautta, kysyin poliisilta mahdollisuutta arvioituttaa ajokykyäni liikenneopettajan kanssa, vaikka lääkäri ei ole sellaista pyytänyt. Poliisi ei nähnyt asialle estettä.
Ajoimme liikenneopettajan kanssa tunnin kaupungin keskustassa ja läheisellä moottoritiellä. Liikenneopettajan ei tarvinnut kertaakaan huomauttaa taikka puuttua ajamiseen ja saamassani todistuksessa todetaan, ettei minulla ole minkäänlaisia ongelmia suoriutua ajamisesta.
Minulla ei ole tietoa siitä, kuinka paljon lääkärit käyttävät liikenneopettajia apuna ajokyvyn arvioinnissa tilanteessa, jossa terveysvaatimusten täyttyminen on siinä hilkulla. Minä kannatan toimintatapaa, ovathan liikenneopettajat alansa ammattilaisia arvioimaan kuljettajan kykyä toimia liikenteessä.
Yhteenvetona todettakoon, että ihmismieli on siitä mukava, että se tottuu kaikkeen aikanaan. Tässä on oltu kohta puoli vuotta pois ratin takaa eikä se enää tunnu niin pahalta kuin aluksi. Autossa matkustajan paikalle kävelee jo kuin itsestään, ja linja-autojen aikataulut ovat tulleet tutuiksi.
Lopullisen päätöksen ajokiellon jatkumisesta tai päättymisestä tekee hoitava neurologi kuuden kuukauden ajokiellon jälkeen. Jännityksellä odotetaan kuinka käy.
Kun ajamisen lopettaminen pohdituttaa
Jälkikäteen mietittynä siitä voisi olla apua, että määrittäessään ajokiellon lääkäri kertoisi siitä perusteellisemmin. Mistä ajokielto johtuu, mitä tulee seuraavaksi ja miltä tulevaisuus näyttää: onko ajokiellolle jotain aikajännettä vai onko mahdollista, että se jää pysyväksi. Ensimmäinen kolme kuukautta menee kyllä melko nopeasti ja lääkärin määräämää ajokieltoa tulee ehdottomasti noudattaa – niitä ei anneta syyttä.
Jos itsestä tuntuu, että ajaminen alkaa tuottaa normaalia enemmän haasteita liikenteessä suoriutumisesta, niin silloin kannattaa ehdottomasti miettiä ajamisen lopettamista. Usein ollaan liian pitkällä, jos ulkopuoliset joutuvat puuttumaan ajamiseen. Ajokiellossa tulee enemmän tai vähemmän kova tömäys, mutta kun aikaa kuluu, niin huomaa, että ei autolla ajaminen ole ainut liikkumismuoto maailmankaikkeudessa.
Ajoterveysvaatimuksissa on eroja
Terveyskriteerien osalta ajokortit jaetaan kahteen eri ryhmään: R1 ja R2. Ajokorttiluokat C:stä D:hen ja ammattiliikenne kuuluvat ryhmään 2. Kaikki muut ajokorttiluokat kuuluvat ykkösryhmään.
Monelta osin ajoterveyskriteerit ovat tiukemmat ryhmässä 2. Voi siis olla tilanteita, että ajoterveyskriteerit täyttyisivät R1-luokassa, muttei R2-luokassa.
Lääkärin on tehtävä ilmoitus poliisille aina kun ajokyvyttömyyden arvioidaan kestävän vähintään puoli vuotta. Jos jakso arvioidaan tätä lyhyemmäksi, ei siitä tarvitse ilmoittaa poliisille. Tieto ajokyvyttömyydestä kirjataan kuitenkin potilastietoihin ja potilas ei luonnollisesti saa ajaa. Lääkärin määräämä ajokielto on siis yhtä painava riippumatta siitä, meneekö ilmoitus poliisille vai ei, ja sitä on noudatettava.
Koska ajokiellon kesto voi vaihdella eri ajokorttiryhmissä, poliisin tiedoissa voi olla merkintä ainoastaan siitä, ettei ajo-oikeutta ole ryhmässä 2. Näin kävi myös Simon kohdalla, koska Simolla oli C-ajokortti. Lääkäri teki ilmoituksen poliisille, että R2 ajoterveyskriteerit eivät täyty vähintään kuuteen kuukauteen. Simon B-ajo-oikeus jäi kuitenkin voimaan myös poliisin tietoihin. Koska lääkäri oli kieltänyt Simolta ajamisen, ajaminen oli tauolla ainakin siihen asti, kunnes ajokykyä tutkittiin seuraavan kerran kolmen kuukauden kuluttua sairauskohtauksesta. Koska näkökyky ei ollut palautunut riittävästi, Simon ajokieltoa jatkettiin edelleen ainakin seuraaviin tutkimuksiin asti.