Lapsi oppii vanhempien mallista – myös liikenneturvallisuudesta

Kuvittele, että sinulla olisi kouluikää lähestyvä lapsi, jonka tulisi oppia sitomaan kengännauhansa itse. Ajattelisitko toiveikkaasti, että lapsi oppii asian itsenäisesti, kun vain hankit hänelle nauhalliset kengät?  – Todennäköisesti et. Tietäisit, että kyseessä on taito, jonka oppiminen vaatii sinulta apua.

Entä aloittaisitko harjoittelun luennoimalla erilaisten solmujen ominaisuuksista ja kuvailemalla, millä tavalla nauhoja pidetään kädessä solmiessa? – Todennäköisesti et. Tietäisit, että lapsen olisi vaikea hyödyntää sanallisia ohjeita käytäntöön. Luultavasti näyttäisit aluksi muutaman kerran mallia, miten kengännauhat sidotaan. Sitten antaisit lapsen yrittää, samalla vieressä kannustaen ja ohjaten. Ehkä sen jälkeen näyttäisit vielä uudestaan itse mallia?

Turvallinen liikennekäyttäytyminen on huomattavasti monimutkaisempi ja enemmän harjoittelua vaativa taito, kuin kengännauhojen sitominen. Molempien harjoittelussa pätevät kuitenkin samat periaatteet: olennaista on hyvän esimerkin antaminen, käytännön harjoittelu, ohjaaminen ja kannustus.

Lapsista polvi paranee?

Vanhempien asenteet liikenneturvallisuutta kohtaan periytyvät lapsille. Lapset ovat tietoisia vanhempiensa turvallisesta – ja valitettavasti myös riskialttiista – käyttäytymisestä jo pienestä pitäen. Ja se vaikuttaa heihin todennäköisesti enemmän kuin vanhemmat itse ymmärtävät.

Kanadalaistutkijoiden Barbara Morrongiellon ja kumppaneiden vuonna 2009 tekemässä tutkimuksessa haastateltiin 7–12-vuotiaita lapsia turvallisuusasioissa. Lapsilta kysyttiin heidän vanhempiensa käytännöistä esimerkiksi turvavyön ja pyöräilykypärän käytön suhteen: odottivatko vanhemmat, että lapsi käyttää näitä turvavarusteita ja toisaalta, käyttivätkö heidän vanhempansa itse näitä turvavarusteita. Jos vastauksista kävi ilmi, että vanhempi itse käytti harvemmin turvavarusteita kuin lapsi, tutkijat pyysivät lasta pohtimaan, miksi näin oli. Lapsilta myös kysyttiin, miten he aikovat käyttäytyä, kun he ovat itse aikuisia.

Lapset selittivät eron johtuvan siitä, että aikuisena ei tarvitse välittää yhtä paljon turvallisuusasioista kuin lapsena. Lapset myös pohtivat, että heidän vanhemmillaan on erityistaitoja, jotka tekevät hänestä vahingoittumattomia.

Tulosten mukaan vanhemmat eivät itse käyttäytyneet kuten opettivat lapsilleen. He käyttivät lapsia harvemmin turvavarusteita. Lapset selittivät eron johtuvan siitä, että aikuisena ei tarvitse välittää yhtä paljon turvallisuusasioista kuin lapsena. Lapset myös pohtivat, että heidän vanhemmillaan on erityistaitoja, jotka tekevät hänestä vahingoittumattomia.

Tutkimukseen osallistuneet lapset kertoivat, että he aikovat itse tulevaisuudessa käyttäytyä epäturvallisemmin kuin nyt. Oman vanhemman käyttäytyminen oli vahvin ennustaja sille, miten lapsi aikoi itse käyttäytyä tulevaisuudessa. Tutkijat toteavat, että vanhempien olisi tärkeää olla tietoisia, että heidän oma käyttäytymisensä vaikuttaa lapsiin – jos ei lyhyellä aikavälillä, niin myöhemmin tulevaisuudessa.

Vanhemman turvattoman ajotyylin on havaittu tutkimuksissa olevan yhteydessä oman teini-ikäisen nuoren turvattomaan ajotyyliin. Tämä koskee esimerkiksi liikennesääntöjen rikkomista tai kännykän käyttöä ajon aikana. Myös vanhempien onnettomuusriskin ja heidän teini-ikäisen nuoren onnettomuusriskin kuljettajana on todettu olevan yhteydessä toisiinsa.

Vanhempana on hyvä muistaa, että omalla käyttäytymisellä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsiin. Toimitaan siis aina mahdollisimman hyvinä roolimalleina liikenteessä ja muutenkin.

Kertaus on opintojen äiti ja isä

Hyvänä roolimallina toimimisen lisäksi on tärkeää liikkua lapsen kanssa liikenteessä säännöllisesti. Lasten vanhemmilla on tähän hyvät mahdollisuudet arjessa.

Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan tilannetietoisuudesta: kyvystä havaita, ymmärtää ja ennakoida tilanteita. Hyvä tilannetietoisuus liikenteessä auttaa välttämään vaaratilanteet. Tilannetietoisuutta voisi pitää eräänlaisena liikenteen lukutaitona. Siinä taitavaksi tuleminen vaatii lukuisia kohdattuja tilanteita ja niiden prosessointia. Liikenteen lukutaidon kehittyessä lapsi oppii hyödyntämään yhä pienempiä ympäristön vihjeitä ja välttämään riskitekijöitä.

Lapsi oppii turvallisesta liikkumisesta syvällisemmin ja tehokkaammin, kun aikuinen muistaa perustella toimintatapoja ja vaikka ajatella ääneen liikenteessä kulkiessa. On myös tärkeää kannustaa lasta pohtimaan itse kohdattuja tilanteita sekä antaa hänelle kannustavaa ja rakentavaa palautetta.

Tutkimusten mukaan pienille lapsille on haastavaa arvioida liikenteessä, mitkä asiat ovat tärkeitä turvallisuuden kannalta ja mitkä eivät. Lapset eivät tiedä, minne heidän tulisi liikenneympäristössä katsoa tai mitkä äänet ovat olennaisia. Tämä johtaa siihen, että pienet lapset eivät vielä osaa valita turvallisia paikkoja ylittää tietä, eikä myöskään tapa ylittää tie ei ole välttämättä kovin turvallinen.

Lapset mieltävät liikkuvat autot yleensä vaarallisiksi. Mutta jos autoa ei ole näkyvissä, saatetaan tilanne arvioida turvalliseksi. Liikenneympäristö kuitenkin sisältää paljon näkemäesteitä; pysäköityjä autoja, pensaita ja lumikinoksia. Lisäksi lapsen pieni koko lisää sen mahdollisuutta, että lapsi ei näe toista tienkäyttäjää, eikä toinen tienkäyttäjä näe lasta. Onkin tärkeää, että vanhempi opettaa lasta kiinnittämään huomiota erilaisiin näkemäesteisiin.

Tien ylityksessä lapsille tuo haastetta hahmottaa autojen etäisyyttä, nopeutta ja sijaintia. Myös lasten arvio omasta liikkumisnopeudesta voi olla epätarkka. Turvallisuutta lisää, kun lapsi opetetaan johdonmukaisesti aina pysähtymään ennen tien ylitystä ja keskittyneesti tarkistamaan liikenne. Lisäaika vielä haastavassa havainnointitilanteessa helpottaa tehtävää.

Vanhemmat ovat myös tärkeässä roolissa varmistamassa, että heidän lapsillaan on riittävät valmiudet turvalliseen itsenäiseen liikkumiseen ennen sen aloittamista. Kun lapsen kanssa liikkuu erilaisissa liikenneympäristöissä säännöllisesti, on lapsen taitojen arviointi helpompaa.

Vanhempien on syytä tarkkailla, että muistaako lapsi esimerkiksi aina ennen tienylitystä pysähtyä, katsoa ajatuksella molempiin suuntiin ja arvioida mahdollisuuden turvalliseen tienylitykseen tarkasti. Kouluiän alkaessa osa lapsista tarvitsee vielä lisää aikaa ja harjoittelua ennen itsenäisen liikkumisen aloittamista.

Liikenneturva tukee vanhempia liikennekasvatustyössä

Tutkimusten mukaan vanhemmat eivät aina tiedä, kuinka tärkeitä he ovat lasten liikenneturvallisuuden edistämisessä. Liikenneturva tukee vanhempia erilaisin keinoin.

Tänä keväänä julkaisimme vanhemmille suunnatun sivuston: Liikenneturva.fi/LapsiOppiiMallista

Sivulla on animaatioita ja tehtäviä, jotka kannustavat vanhempia toimimaan lapsille hyvinä roolimalleina sekä antavat vinkkejä koulumatkan harjoitteluun. Liikenneturvan tavoitteena on, että vanhemmat toimivat parhaalla mahdollisella tavalla lastensa liikennekasvattajina ja muistavat aina näyttää lapsille hyvää mallia liikenteessä. Näin lapset omaksuvat turvalliset asenteet ja oppivat riittävän liikenteen lukutaidon. Samaan aikaan on tietysti ensiarvoisen tärkeää, että kaikki aikuiset muistavat huomioida lapset liikenteessä ja ajaa aina riittävän varovaisesti.

Sillä mitä me vanhemmat teemme, on suuri vaikutus lapsiimme. Olemme tärkeässä roolissa sekä kengännauhojen sitomisen opettelussa että erityisesti lasten liikenneturvallisuuden varmistamisessa!

Lähteet

Barton, B. K., Ulrich, T., & Lyday, B. (2012). The roles of gender, age and cognitive development in children’s pedestrian route selection. Child: care, health and development, 38(2), 280–286.

Bianchi, A., & Summala, H. (2004). The “genetics” of driving behavior: parents’ driving style predicts their children’s driving style. Accident Analysis & Prevention, 36(4), 655–659

Bingham, C. R., Zakrajsek, J. S., Almani, F., Shope, J. T., & Sayer, T. B. (2015). Do as I say, not as I do: distracted driving behavior of teens and their parents. Journal of Safety Research, 55, 21–29.

Dragutinovic, N., & Twisk, D. (2006). The effectiveness of road safety education: A literature review. SWOV Institute for Road Safety Research.

Dunbar, G., Hill, R., & Lewis, V. (2001). Children’s attentional skills and road behavior. Journal of experimental psychology: Applied, 7(3), 227.

Ehrlich, P. F., Longhi, J., Vaughan, R., & Rockwell, S. (2001). Correlation between parental perception and actual childhood patterns of bicycle helmet use and riding practices: implications for designing injury prevention strategies. Journal of Pediatric Surgery, 36(5), 763–766.

Endsley, M. R. (1995). Toward a theory of situation awareness in dynamic systems. Human Factors: The Journal of the Human Factors and Ergonomics Society, 37(1), 32–64.

Ferguson, S. A., Williams, A. F., Chapline, J. F., Reinfurt, D. W., & De Leonardis, D. M. (2001). Relationship of parent driving records to the driving records of their children. Accident Analysis & Prevention, 33(2), 229–234.

Meir, A., Oron-Gilad, T., & Parmet, Y. (2015). Can child-pedestrians’ hazard perception skills be enhanced?. Accident Analysis & Prevention, 83, 101–110.

Morrongiello, B. A., Corbett, M., & Bellissimo, A. (2008). ” Do as I say, not as I do”: family influences on children’s safety and risk behaviors. Health Psychology, 27(4), 498.

Morrongiello, B. A., & Barton, B. K. (2009). Child pedestrian safety: Parental supervision, modeling behaviors, and beliefs about child pedestrian competence. Accident Analysis & Prevention, 41(5), 1040–1046.

Schwebel, D. C. (2019). Why “accidents” are not accidental: Using psychological science to understand and prevent unintentional child injuries. American Psychologist, 74(9), 1137.

Wilson, R. J., Meckle, W., Wiggins, S., & Cooper, P. J. (2006). Young driver risk in relation to parents’ retrospective driving record. Journal of Safety Research, 37(4), 325–332.

Zeedyk, M. S., Wallace, L., & Spry, L. (2002). Stop, look, listen, and think?: What young children really do when crossing the road. Accident Analysis & Prevention, 34(1), 43–50.