Siirry sisältöön
Suomalaisten delegaatio vastaanottamassa PIN-palkintoa.

Suomi sai palkinnon liikenneturvallisuuden eteen tehdystä työstä

Euroopan liikenneturvallisuusneuvosto (ETSC) on palkinnut Suomen liikenneturvallisuudessa tapahtuneesta poikkeuksellisen hyvästä kehityksestä. Palkinto myönnettiin Suomelle ensimmäistä kertaa.

Suomi on saanut Euroopan liikenneturvallisuusneuvoston (ETSC) vuoden 2024 liikenneturvallisuuspalkinnon. Tunnustus myönnettiin pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta tieliikenneturvallisuustyöstä. Palkinnon vastaanotti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne Brysselissä 19.6.2024.

“Onnittelemme Suomea viimeisen kymmenen vuoden kehityksestä. Toivottavasti tunnustus kannustaa tuplamaan ponnistelut liikenneturvallisuuden eteen myös tulevina vuosina”, kannustaa ETSC:n toiminnanjohtaja Antonio Avenoso.

”Palkinto tuli menneestä työstä, mutta se on lunastettava myös tulevaisuudessa. Tavoitteemme, alle 100 liikennekuolemaa vuoteen 2030 mennessä, vaatii jatkuvaa työtä ja rohkeutta tehdä päätöksiä, joissa turvallisuus tulee ensin”, täydentää Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen.