Siirry sisältöön

Liikenneturvan lausunto: Taksisääntelyn arviomuistio

Lausuntopyyntö taksisääntelyn arviomuistio: VN/35525/2023.

Liikenneturva kiittää mahdollisuudesta lausua taksisääntelyn arviomuistiosta. Suomi on sitoutunut parantamaan liikenneturvallisuutta. Hallitusohjelmaan on kirjattu visio liikenteestä, jossa vuoteen 2050 mennessä tieliikenteessä ei ole
liikennekuolemia. Välitavoitteena on leikata liikennekuolemien määrä alle 100 vuoteen 2030 mennessä kuten liikennejärjestelmäsuunnitelmaan sekä liikenneturvallisuusstrategiaan on kirjattu.

Taksiliikenteen turvallisuus

Taksien aiheuttamissa liikennevakuutuksesta korvatuissa liikennevahingoissa vuosina 2018–2022 näkyy koronavuosien vaikutus. Vahinkojen määrä oli 1126 vuonna 2018, josta se laski 867:een vuonna 2020. Vuonna 2022 vahinkojen määrä oli noussut takaisin 1256:een. Taksien aiheuttamissa vahingoissa menehtyi yhteensä kolme ihmistä viiden vuoden aikana. Henkilövahinkokorvausta vahingoista sai keskimäärin 240 ihmistä vuosittain eli yhteensä 1215 uhria.

Taksien aiheuttamista liikennevahingoista 85 prosenttia tapahtui taajamissa. Katualueella tapahtui 60 prosenttia vahingoista. Joka kolmas vahinko tapahtui pysäköintialueella ja joka kolmas suoralla tiellä. Onnettomuuden tapahtumapaikassa tai -ajankohdassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viiden vuoden aikana.

Onnettomuusprofiilissa ts. onnettomuustyyppien jakaumassa ei viiden vuoden aikana ole tapahtunut suuria muutoksia. Joka neljäs taksien aiheuttama vahinko vuonna 2022 tapahtui peruuttamalla ja lähes joka neljäs oli peräänajo. Neljässä
tapauksessa viidestä vastapuolena oli henkilö- tai pakettiauto. Polkupyöräilijään tai jalankulkijaan törmättiin seitsemässä prosentissa tapauksista.

Yhä turvallisempaa tieliikennettä tavoiteltaessa ammattiliikenne on tärkeässä roolissa sekä suorasti että epäsuorasti: ammattikuljettajat toimivat esimerkkinä liikenteessä. Taksiliikenteen luottamukseen liittyy olennaisena osana yksittäisten yritysten ja niiden kautta koko alan imago. Heikoksi koettu turvallisuudentunne tai mainetekijät vaikuttavat taksipalvelujen käyttöön negatiivisesti. Tämä voi johtaa eri tilanteissa valitsemaan turvallisen taksipalvelun sijaan jonkin sitä turvattomamman liikkumismuodon.

Taksiliikenne on tärkeä osa julkista liikennettä. Siksi taksiliikenteen saatavuus ja laatu ovat myös liikenneturvallisuuden kannalta merkityksellisiä.

Luottamusta alaan lisäävien muutosten edistäminen on tervetullutta. Ammattimaiseen taksiliikenteeseen ja taksin kuljettajaan voidaan asettaa suurempia odotuksia ja velvoitteita, kuin tavalliseen henkilöautoilijaan.

Lisää koulutusta

Aikaisemmin toteutetussa liikennepalvelulaissa taksinkuljettajien koulutusvaatimuksista luovuttiin ajoluvan saamisen edellytyksenä ja tilalle tuli taksiliikenneluvan haltijan velvollisuus huolehtia kuljettajien osaamisesta. Taipumus
säädösten keventämiseen on osoittautunut kuitenkin toimeksi, joka kannattaa tehdä harkiten ja riskejä tarkkaan punniten.

Nykyisessä lainsäädännössä ei ole tällä hetkellä pakollista koulutusta koskevaa sääntelyä. Taksinkuljettajan ammattiin pääsee suorittamalla hyväksytysti taksinkuljettajilta vaaditun kokeen. Liikenneturva kannattaa ehdotusta, jossa lakiin
lisättäisiin säännös pakollisen taksinkuljettajan vähintään 21 tunnin koulutuksen suorittamisesta taksinkuljettajan ajoluvan saamisen edellytykseksi. Liikenneturva pitäisi hyvänä, että koulutuksessa olisi turvallisuusjohtamiseen liittyviä teemoja ja että se sisältäisi ennakoivaa ajamista.

Liikenneturva myös kannattaa jatkokoulutuksen mahdollisuuden hyödyntämistä – kuten arviomuistiossa kuvataan, alalle on tullut runsaasti uusia kuljettajia hyvin lyhyessä ajassa. Jatkokoulutus olisi keino varmistaa, että he omaavat riittävät tiedot ja taidot ammattimaiseen ja turvalliseen taksiliikennöintiin.

Aikaisemmin taksinkuljettajien ammattipätevyyden osana oli vaade jatkokoulutuksesta liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. Koulutus noudatti hyväksyttyä koulutusohjelmaa ja siitä oli tarkemmin säädetty asetuksella.

Liikenneturva kannattaa suunnitelmallisen koulutusohjelman palauttamista. Liikenneturva esittää myös harkittavaksi, voisiko Ennakoivan ajon -kuljettajakoulutuksen suorittaminen olla edellytys ammattipätevyys- ja jatkokoulutusta
antaville kouluttajille. Koulutuksesta vastaava henkilö ohjaa, valvoo ja kehittää opetustoimintaa ja koulutusta. Taustat tähän tehtävään voivat olla moninaiset.

Siirtymäkaudella toteutettuna tämä yhdenmukaistaisi kuljettajakoulutuksen antajien taustoja.

Henkilöautoilijoiden kouluttajakoulutukset

Kuljettajan soveltuvuus on tärkeää

Arviomuistiossa tuodaan esiin useita keinoja varmistaa kuljettajan soveltuvuus ammattiin. Liikenneturva kannattaa kuljettajien rikostaustan ja soveltuvuuden selvittämistä yhä tarkemmin sekä jatkovalmistelussa selvitettäväksi esitettävää ajoluvan peruuttamisen ehtoja ja keinoja.

Rikostausta voi kertoa siitä, ettei henkilö ole soveltuva ammattiin, jossa vastaa toisten (matkustajien) turvallisuudesta.
Liikenneturva kannattaa myös ajoterveyden parempaa huomioimista.

Arviomuistiossa ehdotetaan lisättäväksi liikennepalvelulain 25 § 2 momentin 2 kohtaan, että terveysvaatimusten täyttyminen on osoitettava enintään kuusi kuukautta aiemmin annetulla lääkärinlausunnolla ajolupaa haettaessa sekä ajolupaa uusittaessa. On tärkeää varmistaa, että kuljettajien ajoterveys on riittävä ammattiin, jossa mm. yöaikainen ajo on tavallista.