Lisää askeleita, vähemmän vaaratilanteita 

Lähes jokainen meistä kävelee päivittäin. Askeleita kertyy niin kotioloissa huoneiden välillä liikkuessa, asioilla käydessä kuin bussipysäkille tai autolle siirtyessäkin. Kävely on nykyään kuuma puheenaihe, joka nousee eri yhteyksissä esille.  

Kävelyn edistämistä puoltavia syitä on kasapäin ja monet kaupungit panostavat kävelyn lisäämiseen erilaisine ohjelmineen. Opiskelin kestävää kaupunkikehitystä muutaman vuoden ajan. Kävelykadut, käveltävät kaupungit ja ”15 minuutin kaupungit” ovat aiheita, jotka nousivat usein opintojen aikana esille esimerkiksi kaupungin vetovoimaisuuteen tai ympäristöystävällisyyteen liittyvissä keskusteluissa. Myös kävelyn terveyshyödyistä puhutaan paljon, ja uutisissa näkyykin tasaisin väliajoin otsikoita siitä, kuinka monta askelta pitäisi päivän aikana ottaa tai kuinka tehokasta liikuntaa kävely on.  

Jalankulkija on suojaamaton tienkäyttäjä 

Olen kesän aikana tutustunut jalankulkijoiden turvallisuuteen liittyvään tutkimuskirjallisuuteen, ja se on päässyt yllättämään minut. Omissa mielikuvissani kävely on ollut hyvinkin turvallinen kulkumuoto, jota kannattaa kaikin tavoin suosia. Minulle on kuitenkin selvinnyt, että kävelyn turvallisuus ei ole huippuluokkaa suhteessa muihin kulkumuotoihin. Jalankulkijoiden turvallisuusriskit koostuvat sekä kohtaamisista muiden tienkäyttäjien kanssa että yksittäisonnettomuuksista kuten liukastumisista. Jalankulkijoista puhutaan usein suojattomina tienkäyttäjinä, mikä on mielestäni kuvaava termi. Jos ajoneuvo jostain syystä osuu kävelijään, on tämän loukkaantumisriski korkeampi juuri suojaamattomuuden takia.  

Onnettomuusriskiä lisäävät myös yksittäisonnettomuudet – etenkin, kun asumme maassa, jossa vuodenajat ja sääolosuhteet vaihtelevat. Talviolosuhteissa jalankulkijat altistuvat liukkaudelle koko matkansa aikana, ja ihminen voi liukastua pienenkin harha-askeleen takia. Tarkkoja lukuja liukastumisten määrästä on hankala antaa, sillä osa liukastumisista ei päädy tilastoihin.  

Eri kulkumuodot palvelevat erilaisia tarkoituksia  

Onko kävelyn lisääminen kannattavaa, jos se on kulkutapana onnettomuusalttiimpi kuin moni muu vaihtoehto? Mietittyäni aihetta enemmän, huomioni kiinnittyi turvallisuutta vertaileviin tilastoihin. Kulkumuotojen turvallisuutta verrattaan usein suhteessa kuljettuihin kilometreihin. Kävellen ei kuitenkaan kuljeta samanlaisia matkoja kuin pyörällä, junalla tai autolla.   

Itse kävelen noin tunnin päivässä. Seitsemän tunnin kävely viikossa vastaa hieman yli neljänkymmenen kilometrin matkaa. Jos sen kävelisi yhdessä pätkässä, pääsisi Helsingin rautatieasemalta hieman Järvenpään keskustan ohi. Autolla seitsemässä tunnissa ajaisi kuitenkin Helsingin päärautatieasemalta Oulun keskustaan asti, eli moninkertaisen matkan. Onnettomuuksien määrän vertailu kuljettujen kilometrien perusteella voi siis olla harhaanjohtavaa. Voisiko suhteellista turvallisuutta sen sijaan verrata käytetyn ajan perusteella? Vai olisiko turvallisuuden vertailuun muita tapoja? 

Turvallisuutta voi parantaa itse 

Turvallisuuden vertailutavasta riippumatta kävelyn turvallisuutta voi parantaa itse. Liikunnan lisääminen parantaa fyysistä kuntoa, joka puolestaan näkyy alhaisempana määränä kaatumisia ja liukastumisia. Toisin sanoen kävelyn lisääminen voisi olla keino lisätä sen turvallisuutta. Kunnon kohoaminen vie kuitenkin aikaa.  

Nopeimpina keinoina turvallisuuden lisäämiseen nousevatkin kolme helppoa toimintatapaa. Tarkkaavaisuus liikenteessä lisää kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta. Moni tiedostaa, että puhelin ei kuulu ajoneuvon kuljettajan käteen, mutta sama pätee myös jalankulkijoihin. Puhelimen laittaminen reppuun ja huomion kiinnittäminen liikenteeseen suojaavat mahdollisilta riskeiltä huomattavasti.  

Kaksi muuta keinoa liittyvät Suomen talvisiin olosuhteisiin. Heijastimen käyttö on helppo tapa parantaa omaa turvallisuuttaan, sillä valaistuissa taajamissakin näkyvyys hämärällä voi olla hyvin heikko. Jalankulkijoilla on taipumusta yliarvioida omaa näkyvyyttään hämärässä. Kävelijästä itsestään heijastimen käyttö voi siis joskus tuntua turhalta. Kävelijän ja ajoneuvon kuljettajan olosuhteet ympäröivän liikenteen havaitsemiseen hämärässä ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Siksi heijastin onkin yksi helpoimmista keinoista lisätä omaa turvallisuuttaan jalankulkijana.  

Kolmantena keinona esille nousevat liukuesteet. Liukastumisia tapahtuu talviolosuhteissa paljon. Liukuesteiden käyttö lienee yleisempää iäkkäämpien keskuudessa, mutta kaikki hyötyisivät pidon paranemisesta kävellessä, etenkin talven liukkaimpina päivinä.  

Jokaisella tienkäyttäjällä on vastuu liikenteestä 

Kesän aikana olen tutustunut laajasti kirjallisuuteen kävelystä. Johtopäätökseni on, että kävely on erinomainen kulkumuoto kaikkine terveyshyötyineen, kunhan jalankulkijat tiedostavat mahdolliset riskitekijät. Löydösten myötä olen itsekin kesän aikana lisännyt tarkkaavaisuutta jalankulkijana ja keräillyt heijastimia valmiiksi odottamaan hämärämpiä iltoja. Ennen pakkaskelien alkua tarvinnee vielä löytää liukuesteetkin käyttöön, jotta kävely pysyy talven ajan turvallisena.  

Jalankulkijan lisäksi myös muiden tielläliikkujien on syytä kulkea riittävän rauhallisesti ja olla tarkkaavaisia. Liikenneturvallisuus on yhteispeliä, johon jokaisen tienkäyttäjän on osallistuttava. 

Aino Huujärvi
Tieto- ja vaikuttavuusyksikön harjoittelija