Lumikasoissa voi piillä riski – liikenne ei ole leikkipaikka
Lumileikit kuuluvat talveen, mutta Liikenneturva muistuttaa, että teiden läheisyydessä olevat lumikasat eivät sovi leikkipaikoiksi. Vanhempien vastuulla on katsoa turvalliset paikat lasten lumileikeille. Kinokset, penkat ja lumikasat voivat olla tehokas näkemäeste myös suojateillä ja risteyksissä ja vaativat huolellista havainnointia jokaiselta.
Lumileikit ovat talven suola, mutta jokainen lumikasa ei sovi leikkipaikaksi tai pulkkamäeksi. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tomi Rossi kehottaa vanhempia ja huoltajia katsomaan turvalliset paikat lasten leikeille.
”Lapsilla on hyvä mielikuvitus keksiä kaikenlaisia leikkejä ja näin kuuluukin olla. Vanhempien vastuulla on katsoa turvalliset paikat talviseen touhuamiseen ja seurata myös lasten tekemistä. Esimerkiksi autoteiden varsilla tai muutoin liki liikennettä olevat lumikasat eivät sovi leikkipaikoiksi tai pulkkamäeksi. Pulkka liukuu lumella yllättävän pitkälle, joten laskupaikkana kannattaa suosia vain varmasti turvallisia mäkiä”, Rossi korostaa.
Talvella liikenteessä on myös paljon aurauskalustoa ja kauhakuormaajia, joiden seuraaminen voi olla lapselle jännittävää.
”Katsellessa täytyy muistaa pitää riittävästi etäisyyttä ja kiertää työkoneet riittävän kaukaa. Kuormauksen yhteydessä työkoneet voivat peruuttaa tai muutoin liikkua yllättävästi, jolloin reilu välimatka on tarpeen”, Rossi vinkkaa.
Lumikasat voivat olla näkemäeste – tarkkana ratin takana
Autoilijoiden tulee aina lähestyä suojateitä varoen. Ajonopeuden hidastaminen on ensisijaisen tärkeää, kun lumikinos tai -kasa aiheuttaa näkemäesteen tai pakkautunut lumi liukastaa tienpinnan.
”Kuljettajan vastuulla on hidastaa ja tarvittaessa pysäyttää auto ennen suojatietä, jos näkyvyys on rajoittunut esimerkiksi kasautuneen lumen takia. Lumikasa voi helposti piilottaa taakseen tielle tulevan jalankulkijan. Kun lunta on paljon, tai keli muutoin haastava liukkauden tai loskan takia, on syytä varata arkimatkaan tavallista enemmän aikaa. Näin malttaa ajaa tavalla, joka tekee liikenteestä turvallisen myös muille liikkujille”, Rossi toteaa.