Siirry sisältöön
Kaksi nuorta mönkijän selässä.

Mönkijästä haaveileva nuori tarvitsee harjoitusta ja vanhemman tukea

Traktorimönkijästä on tullut monelle nuorelle ensimmäinen ajoneuvo mopon tai mopoauton sijaan. Mönkijää hankkiva nuori tarvitsee vanhemman tukea, vaikkei itse sitä myöntäisikään. Liikenneturva muistuttaa vanhempia huolehtimaan, että nuoren menopeli, ajokortti ja valmiudet toimia kuljettajana ovat liikenteeseen sopivat.

Nuori tarvitsee harjoitusta lähtiessään uuden ajoneuvon puikkoihin. Osa ajokorteista edellyttää vain teoriakoetta, joten riittävään osaamiseen liikenteessä on kiinnitettävä huomiota ja vakavasti harkittava ajotuntien hankkimista ammattilaiselta. Itsenäinen harjoittelu liikenteessä on mahdollista ajokokeen suorittamisen jälkeen ja sitä kannattaa jatkaa esimerkiksi vanhempien kanssa.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti kannustaa mönkijäkortin suorittaneita harjoittelemaan liikenteessä liikkumista rauhallisella alueella ja turvallisessa ympäristössä.

”Mönkijöitä on paljon ja ne näkyvät onnettomuustilastoissa. Jokaisen ajokorttia suorittavan on hallittava liikenteen säännöt ennen ajamaan lähtemistä. Autokoulujen ajotunnit maksavat itsensä pian takaisin, kun turvalliset liikennetaidot ovat hallussa. Se on varmasti myös huoltajien toivelistan ykkösenä”, Ruutti sanoo ja jatkaa:

”Vinkki jokaiselle nuoren vanhemmalle: mene itse kyytiin ja anna nuorelle palautetta ajamisesta. Käykää yhdessä läpi hankalalta tuntuvat tilanteet tai risteykset ja jutelkaa, miten liikenteessä liikutaan turvallisesti. Osoita, että olet kiinnostunut nuoren liikkumisista.”

Tutustu nuoresi mönkijään ja tarkista ajokorttiluokka

Traktorimönkijä voi olla hyvä kulkuväline, kun sen rajoitukset ottaa huomioon. Monet niistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä. Mönkijä myös kaatuu herkästi, joten käännöksiin on ajettava rauhallisesti

Mönkijät voidaan luokitella useampaan eri ajoneuvoluokkaan.

”Mönkijän tieliikennekelpoisuuden lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, millaista mönkijää nuori saa ajokortillaan ajaa. Osa nuorten suosimista traktorimönkijöistä vaatii AM/121-luokan ja osa T-luokan ajokortin”, Ruutti sanoo.