Nuoret kuljettajat toivovat kavereiden kertovan, jos kyydissä pelottaa
Liikenneturvan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nuoret kuljettajat toivovat kuulevansa, jos matkustaja pelkää hänen kyydissään. #SafeSpaceAutoon-kampanjalla kannustetaan nuoria matkustajia sanomaan pelonaiheet ja kehut kuskille ääneen.
Nuoren kuljettajan onnettomuusriski kasvaa usein silloin, kun takapenkki on täynnä kavereita. Ryhmäpaine voi lisätä nuoren riskinottoa liikenteessä ja saada hänet toimimaan vastoin omia periaatteitaan. Yllyttämisen sijaan kaverit voivat kuitenkin myös tukea kuljettajaa ajon aikana ja tarvittaessa puuttua kuskin vaaralliseen ajotapaan.
Moni nuori kuljettaja suhtautuu myönteisesti matkustajilta saamaansa palautteeseen. Liikenneturvan kyselyn mukaan seitsemän kymmenestä (75 %) 15–24-vuotiaasta oli sitä mieltä, että matkustajan olisi hyvä kertoa, jos häntä pelottaa kuljettajan kyydissä.*
”Kavereilla on iso rooli matkan turvallisuudessa, erityisesti auttaen ja kannustaen kuljettajaa, mutta myös puuttuen kuskin riskialttiiseen toimintaan. Kannattaakin ehdottomasti sanoa ääneen, jos kaverin kyydissä pelottaa”, Liikenneturvan nuorten suunnittelija Hanna Rutila kannustaa.
Autoilevat vastaajat, N=590
Nuoret paheksuvat riskinottoa liikenteessä
Jos kaverin ajotapa huolestuttaa, todennäköisesti joku muu autossa ajattelee samoin. Kolme neljästä (74 %) kyselyyn vastanneesta nuoresta kertoi paheksuvansa, jos kuljettaja ajaa riskialttiisti. Silti puolet paheksujista saattaisi lähteä riskialttiisti ajavan kuskin kyytiin.
Suurin osa nuorista pyrkii liikkumaan liikenteessä mahdollisimman turvallisesti, mutta omaa käytöstä saatetaan mukauttaa kaveriporukan normien mukaiseksi. Ryhmässä on helppo luulla, ettei kukaan muu pidä esimerkiksi nopeusrajoitusten noudattamista tärkeänä, jos asiaa ei oteta puheeksi. Muut voivat kuitenkin paheksua kaahailua mielessään. Jos he eivät sano ajatuksiaan ääneen, voi syntyä joukkoharha siitä, että kaikki uskovat nopeusrajoitusten rikkomisen olevan ryhmässä yleisesti hyväksyttyä. Sanomalla asiasta, voi rauhoittaa oman olonsa lisäksi myös jonkun toisen matkustajan mieltä.
”Myös kyytiläisillä on vastuu matkan turvallisesta etenemisestä ja mahdollisuus tehdä hyviä valintoja autossa. Joukkoharhan saa särjettyä avaamalla oman suunsa”, Rutila kertoo.
Kaikki vastaajat, N=929
#SafeSpaceAutoon-kampanjalla rohkaisemme sanomaan kuskille, jos pelottaa
Liikenneturvan nuorille suunnattu #SafeSpaceAutoon-kampanja näkyy ja kuuluu heinäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan muun muassa sosiaalisessa mediassa, kauppakeskuksissa, leffateattereissa ja radiossa. Huhtikuussa alkaneen kampanjan pääteemana ovat matkustajataidot, joiden avulla matkustaja voi tukea kuljettajaa ja edesauttaa matkan turvallista etenemistä.
Kampanjan avulla kehotamme nuoria sanomaan ääneen sekä huolensa ajotilanteessa että kehut kaverin turvallisesta toiminnasta.
”Haluamme nuorten oivaltavan, että jokainen voi omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan vaikuttaa matkan turvallisuuteen. Tarkoitus on siis saada nuori pohtimaan, mitä hän voi itse tehdä sen eteen, että perille päästään turvallisesti”, Rutila kommentoi.
Seuraa kampanjaa sosiaalisessa mediassa asiatunnisteilla #SafeSpaceAutoon ja #Liikenneturva.
*Liikenneturva selvitti 15–24-vuotiaiden suhtautumista liikenteeseen toukokuussa 2022. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 929 nuorta, joista B-ajokortillisia oli 72 prosenttia.