Siirry sisältöön
Ikääntynyt suojatien ylittäjä rollaattorin kanssa.

Suojatie on ikääntyneelle vaaranpaikka

Ikääntyneelle tienylitykset ovat liikenteen vaaranpaikkoja. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuosina 2021–2023 suojatiellä kuolleista 70 prosenttia ja vuonna 2023 loukkaantuneista 30 prosenttia oli yli 64-vuotiaita. Liikenneturva korostaa muiden tielläliikkujien vastuuta, kun tiellä liikkuu heikomman toimintakyvyn omaava henkilö.

Liikenneturva kartoitti 65 vuotta täyttäneiden käsityksiä ja kokemuksia liikenteestä kyselytutkimuksen avulla*. Kyselyyn vastanneista enemmistö koki kävelyn miellyttäväksi (87 %) ja tärkeäksi (82 %) tavaksi liikkua liikenteessä. Iän karttuessa turvallisuus liikenteessä vaatii erityistä huomiota ja tukea myös muilta tielläliikkujilta. Turvallinen liikkuminen tukee toimintakykyä sekä vähentää tapaturmariskiä liikenteessä.

Muiden vastuu liikenneturvallisuudesta korostuu

Muiden vastuu liikenneympäristön turvallisuudesta korostuu silloin, kun tiellä liikkuu henkilö, jonka toimintakyky on alentunut. Toimintakyky voi olla alentunut iän tuomien muutosten takia tai muusta syystä.

”Me kaikki teemme virheitä liikenteessä. Jos toimintakyky on heikentynyt, ei välttämättä pysty korjaamaan omia tai muiden tekemiä virheitä samalla tavalla kuin normaalisti. Esimerkiksi, jos auto peruuttaa parkkipaikalla huomaamatta sinua, voit terveillä jaloilla väistää nopeasti. Jos taas liikut rollaattorin kanssa, et välttämättä pysty kompensoimaan peruuttajan tekemää havainnointivirhettä. Tärkeää on aina, että ajoneuvon kuljettaja on tarkkaavainen ja ajokunnossa”, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm.

Liikenneturvan kyselyssä 65–74-vuotiaista 18 % ja yli 74-vuotiaista 29 % kertoi ylittävänsä kävellessä tien lyhintä reittiä pitkin, vaikka siinä ei olisi suojatietä tai alikulkua. Samalla kun ajoneuvon kuljettajien on huomioitava kävelijät, myös kävelijöiden on valittava turvallinen tienylityspaikka, kuten suojatie tai yli- tai alikulku, kun sellainen on lähettyvillä.

Toimintakyky heikkenee iän myötä

Ikääntymisen seurauksena havainnointi, tiedonkäsittelyn nopeus ja liikkuminen heikentyvät. Muutoksia tapahtuu yksilöllisessä tahdissa ja myös lisääntyvät sairaudet vaikuttavat toimintakykyyn. Iän myötä keho haurastuu, mikä tekee törmäystilanteista vaarallisempia iäkkäämmille kuin nuoremmille.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista 65–74-vuotiaista 2 prosenttia oli sitä mieltä, että jo pelkkä kävely vie niin paljon huomiota, että se tuottaa hankaluuksia huomioida muuta liikennettä riittävästi. Yli 74-vuotiailla vastaajilla vastaava luku oli noussut jo 11 prosenttiin.

”Iäkkäillä on taipumus kävellessä katsoa jalkoihinsa, jotta he eivät kompastu. Kun keskittyy pystyssä pysymiseen, jää vähemmän kapasiteettia liikenteen havainnointiin. Tämä lisää riskejä tienylityksissä”, huomauttaa Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen.

Autoilija: Näin huomioit ikääntyneen tienylittäjän

  • Vähennä nopeutta lähestyessäsi tienylittäjää. Nopeuden arviointi vaikeutuu ikääntymisen myötä. Nopeus voi myös tuntua hyvin erilaiselta ajajasta kuin jalankulkijasta.
  • Anna tilaa ja aikaa ylittää tie rauhassa. Pysähdy riittävän kauas suojatiestä ja odota, että jalankulkija ehtii ylittää sen turvallisesti.
  • Luo turvallinen ja turvallisen tuntuinen tienylitys. Turvalliselta tuntuva tilanne voi olla hyvinkin erilainen toimintakykyrajoitteisen kuin toimintakykyisen näkökulmasta.

Lähde: Tilastokeskus, kumulatiivinen kertymä vuosilta 2021-2023. Vuosi 2023 ennakkotietoja.

Lähde: Tilastokeskus, ennakkotietoja.


*Liikenneturva selvitti ikääntyneiden ajatuksia ja kokemuksia liikenteestä ja liikkumisestä elo-lokakuussa 2023. Suomen Kyselytutkimus Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1100 henkilöä, jotka olivat täyttäneet 65 vuotta. Tieto kerättiin sekä puhelinhaastatteluna että sähköisellä kyselyllä.