Tarkkana kesärenkaiden vaihdon kanssa
Keväiset säät houkuttelevat Etelä-Suomessa jo innokkaimpia vaihtamaan kesärenkaita alle. Liikenneturva muistuttaa, että renkaiden vaihdolla ei ole kiire. Liikenneturvan kyselyn* perusteella renkaista pidetään hyvää huolta, sillä lähes 70 prosenttia suomalaisista autoilijoista tarkistaa renkaiden kunnon säännöllisesti.
Nastarenkaiden käyttö sallittua myös maaliskuun jälkeen
Kevätaurinko on sulattanut katuja Etelä-Suomessa, kun taas Keski- ja Pohjois-Suomessa eletään vielä täyttä talvea. Talvirenkaita tulee käyttää maaliskuun loppuun asti, mikäli sää tai keli sitä edellyttää. Jos siis olosuhteet ovat talviset ja tiet liukkaita, talvirenkaita on käytettävä. Myös nastarenkaita saa käyttää maaliskuun jälkeenkin, jos keli sitä vaatii.
”Talvi on ollut haastava kelien puolesta. Kunnolliset talvirenkaat ovat olleet tarpeen. Nyt kun osassa maata rapina nastojen alla kertoo, että jää ja lumi on sulanut alta, kannattaa vaihtoa vielä punnita monelta kantilta ja ennakoida omia ajojaan. Sama koskee kitkarenkaita”, kehottaa Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo.
Auton kuljettaja on vastuussa, että autossa on oikeanlaiset renkaat. Jos suuntaa pohjoiseen, tai ei ole valmis jättämään autoa talliin liukkaina kevätaamuina tai lumisohjossa, ei renkaita kannata vielä vaihtaa.
Milloin renkaat pitää vaihtaa uusiin?
Liikenneturvan selvityksen mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista kertoo tarkistavansa renkaiden kunnon säännöllisesti*.
”Ilmanpaineita tulisi seurata tasaisin väliajoin ympäri vuoden. Renkaat on hyvä ratsata vähintäänkin silmämääräisesti samassa yhteydessä, jotta urasyvyydet ovat riittävät. Renkaiden vaihdon yhteydessä on syytä tehdä tarkempi kuntotarkastus sekä talvi- että kesärenkaille”, Vuoristo summaa yhteen.
Renkaat ovat turvallisuuden kannalta yksi tärkeimmistä varusteista autossa. Koko ajoneuvon hallinta riippuu niiden pitävyydestä. Uutena kesärenkaiden urasyvyys on noin 8 mm. Lain mukaan urien vähimmäissyvyyden pitää olla 1,6 mm, mutta jo ennen sitä renkaat ovat menettäneet ison osan pito-ominaisuuksistaan, ja etenkin sateella vesiliirtovaara kasvaa.
Myös renkaiden valmistusvuosi kannattaa tarkistaa renkaanvaihdon yhteydessä.
”Moni ei tule ajatelleeksi, että renkaillakin on parasta ennen päiväys. Renkaaseen on painettu koodi, joka kertoo valmistusvuoden ja kuukauden. Renkaan kokonaisikä on kansainvälisten suositusten mukaan enintään 10 vuotta ja käyttöikä 6 vuotta. Renkaan ominaisuudet heikkenevät myös vuosien myötä”, Vuoristo valottaa.
Viisi + 1 vinkkiä onnistuneeseen renkaanvaihtoon:
- Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan ja mieti, missä ja milloin ajat, ettei keli pääse yllättämään.
- Tarkista renkaiden kunto ja urasyvyydet sekä hanki tarvittaessa uudet kumit alle.
- Tarkista rengaspaineet sekä vaihdon yhteydessä että säännöllisesti sen jälkeen. Oikeat arvot rengaspaineille selviävät auton ohjekirjasta.
- Nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta.
- Muista jälkikiristys vielä 50-100 kilometrin ajon jälkeen. Jälkikiristys on tehtävä aina, kun pyörä on ollut irti autosta
+1 Jos olet vähääkään epävarma renkaiden vaihtamisesta itse, teetä vaihto ammattilaisella.
*Liikenneturva ja Kantar TNS Oy selvittivät marras-joulukuussa 2021 suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. N=1064.