Siirry sisältöön
Autoja ajaa maantiellä, lumi pöllyää.

Pohjoisessa turistit koetaan liikenteen turvallisuusongelmana

Lähes kolme viidestä Lapissa asuvasta pitää matkailijoiden vaarallista liikennekäyttäytymistä turvallisuusongelmana. Vieläkin useampi kokee, etteivät autoilevat turistit osaa ajaa pohjoisen olosuhteissa, kertoo Liikenneturvan kysely. Liikenneturva toivoo, että matkailualalla tarjottaisiin kansainvälisille matkailijoille opastusta liikenteessä liikkumiseen.

Talvisesonki tuo kasvavan matkailijavirran erityisesti Pohjois-Suomeen. Liikenneturvan kyselyssä lähes kolme viidestä Lapissa asuvasta kokee turistien vaarallisen liikennekäyttäytymisen turvallisuusongelmana. Yli kolme neljästä kokee, etteivät autoilevat turistit osaa ajaa pohjoisen olosuhteissa.

”Kun ulkomaiset matkailijat hämmästelevät lunta, poroja tai revontulia, siinä voi herkästi unohtua ympäristö, liikennesäännöt ja toiset tienkäyttäjät. Turisti voi tietämättömyyttään tai ajattelemattomuuttaan pysähtyä turvattomaan paikkaan tai lähteä hortoilemaan vaarallisesti tien yli ja heikentää paitsi itsensä myös muiden tiellä liikkujien turvallisuutta. Tämä on selkeästi Lapin teillä ja taajamissa huomattu”, kommentoi Liikenneturvan Rovaniemen yhteyspäällikkö Petri Niska.

Liikenneturvallisuuden edistäminen osa myös kestävää matkailua

Suomi on matkailijoille turvallinen maa. Talvikelit voivat kuitenkin yllättää tien päällä olosuhteisiin tottumattoman turistin. Niska muistuttaa, että jää, lumi ja pimeys ovat suomalaisille osa normaalia talvikeliä, mutta ulkomaalaiselle kuljettajalle vierasta voi olla jopa valojen oikeaoppinen käyttö.

”Ongelmat eivät kosketa pelkästään autolla matkaavia. Jalan liikkuvia turisteja tapaa kaupungissa keskellä ajorataa tai vilkkaassa liikennevaloristeyksessä autojen seassa. Pulkilla lasketaan mäkeä katualuetta pitkin”, Niska luettelee.

Liikenneturvassa toivotaankin, että matkailuala, kuten matkailun edistämiskeskukset, hotellit, autovuokraamot, matkatoimistot ja -järjestäjät tarjoaisivat kansainvälisille matkailijoille neuvoja myös turvallisesta liikennekäyttäytymisestä.

”Yksilötasolla turvalliset kokemukset liikenteestä vaikuttavat myös yleiseen matkustuskokemukseen kohdemaasta. Liikenneturvallisuuden varmistaminen tien päällä niin jalan, pyörällä kuin autolla on osa myös matkailun kestävää kehitystä”, Niska korostaa. Liikenneturva on laatinut matkailutoimijoiden, vuokraamoiden ja kuntien käyttöön englanninkielistä materiaalia, jota voi sellaisenaan vapaasti käyttää esimerkiksi tupakansioissa, infonäytöillä tai printtiohjeistuksena. Materiaalia on tehty myös somekanavilla jaettavaksi sekä jalankulkuun, pyöräilyyn ja autoiluun.

Kyselytulokset kuvina alla:

Kuvat on ladattavissa myös Liikenneturvan Flickr-kuvapalvelussa.

*Liikenneturva selvitti Lapin maakunnassa asuvien kokemuksia liikenteestä kyselyllä marraskuussa 2023. Taloustutkimus Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 910 15–79-vuotiasta Lapin maakunnassa asuvaa.