Siirry sisältöön

Turvavyö kiinni myös linja-autossa

Turvavöiden käyttövelvoite linja-autoissa on ollut voimassa jo vuodesta 2006 alkaen. Valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista tietää tämän hyvin, mutta aina jollekin asia on uusi. Liikenneturva ja Linja-autoliitto muistuttavat, että kaikissa linja-autoissa on käytettävä turvavyötä, jos sellainen on istuinpaikalle asennettu.

Turvavyön käyttövaatimus koskee myös kaupunkiliikenteeseen suunniteltuja linja-autoja, jos niihin on asennettu turvavyöt.

Tietämys ei ole lisääntynyt tai vähentynyt sitten vuoden 2013, jolloin asiaa on myös selvitetty.

”Henkilöautoissa turvavyön käyttö on jo lähes sataprosenttista. Sen sijaan tietämyksessä, että turvavyötä on käytettävä myös linja-autoissa, on vielä parannettavaa. Auton koosta riippumatta turvavyö pitää ihmisen penkissä törmäystilanteessa”, vahvistaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Muistutus matkan aikana on tarpeellinen

Aiemmissa Liikenneturvan selvityksissä on tutkittu syitä, miksi linja-autossa ei käytetä turvavyötä. Tällöin tärkeimmiksi syiksi on nostettu mm. tottumus matkustaa linja-autoissa ilman turvavyötä sekä unohdus.

Olemme huomanneet, että oikea-aikainen muistutus on tärkeää. Sen voi mieltää hyvänä palveluna ja viestinä siitä, että liikennöitsijä ja kuljettaja huolehtivat matkustajiensa turvallisuudesta. 

Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä painottaa, että liikennöitsijän on muistutettava matkustajia turvavyön käyttövelvollisuudesta. Sen voi tehdä kuuluttamalla tai tarjoamalla infoa istumapaikkojen yhteydessä.

”Olemme huomanneet, että oikea-aikainen muistutus on tärkeää. Sen voi mieltää hyvänä palveluna ja viestinä siitä, että liikennöitsijä ja kuljettaja huolehtivat matkustajiensa turvallisuudesta. Toivottavaa toki on, että muistutus olisi turha ja matkustajat laittaisivat vyöt linja-autoissa kiinni yhtä tottuneesti kuin henkilöautoon istuessaan”, toteaa toimitusjohtaja Mika Mäkilä.

Lapset linja-auton kyydissä

Liikenneturvan Ari-Pekka Elovaara kertoo saavansa jonkin verran kyselyjä lasten matkustamisesta linja-autolla.

”Kun lapsi matkustaa linja-autossa omalla istuinpaikalla, hänen on käytettävä turvavyötä tai lasten turvalaitetta. Vauvalle turvallisinta on matkustaa turvakaukalossa, joka sijoitetaan ikkunan puolelle selkä menosuuntaan”, toteaa Elovaara.

Linja-autoon on lähes mahdotonta ottaa taaperon turvaistuinta mukaan.  Jos turvaistuinta ei ole, lapselle on turvallisinta istua penkissä turvavyö kiinnitettynä.

Elovaara muistuttaa, että matkustaminen linja-autolla on junaliikenteen ohella turvallisin kulkumuoto, kun vertaillaan eri liikennemuotojen kuolemantapauksia kuljettua kilometriä kohden. Turvavyö pitää silti muistaa laittaa kiinni, niin lapsille kuin aikuisille, sillä äkkipysähdys on samanlainen henkilöautossa ja linja-autossa.

Lisätietoja:

Liikenneturva, koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara, 020 7282 372
Linja-autoliitto, toimitusjohtaja Mika Mäkilä, 040 0606 750