Kokkolan kaupungin harppaus työmatkaturvallisuuteen
Kokkolan kaupungin työsuojelun toimintaohjelmassa 2022-25 on yhtenä työsuojelun painopistealueena työmatkaturvallisuus. Miten ja mitä toimia Kokkolan kaupungissa on tehty?
Työmatkaturvallisuus on Kokkolan kaupungille aidosti tärkeä asia. Töitä on tehty paljon ja tuloksetkin näkyvät.
”Työmatkalla sattuneita tapaturmia ja niiden korvauspäivien lukumääriä seurataan vakuutusyhtiön tilastojen avulla. Korvauspäivien määrissä on ollut havaittavissa myönteistä kehitystä”, vahvistaa Kokkolan kaupungin työsuojeluvaltuutettu Kristiina Hohenthal.
Työsuojelutoimijoina ovat työsuojelupäällikkö Tapio Hakala sekä kolme päätoimista työsuojeluvaltuutettua. Kristiina Hohenthal on ollut lisäksi liikenneturvallisuustyöryhmän jäsen jo vuodesta 2015 alkaen. Työsuojelutoimijat keskustelevat työpaikkakäynneillä sekä työmatkaturvallisuudesta että työssä tapahtuvasta liikkumisesta ja antavat neuvoja ja ohjeistusta. Työriskiarvioinneissa myös arvioidaan työssä tapahtuvaa liikkumisen turvallisuutta.
Konkreettisia toimia työmatkaturvallisuuden eteen
Hohenthal ja Hakala listaavat konkreettisia esimerkkejä, miten heillä työmatkaturvallisuuden kehittäminen on tuotu suunnitelmatasolta käytäntöön.
”Tiedotus ja viestintä on tärkeää. Hyviä esimerkkejä ovat henkilöstötiedotteet, infotaulut mutta myös kampanjat ja tapahtumat. Suuri satsaus oli syksyllä 2022, kun kaupunki tilasi koko henkilöstölle, 2500 kpl, heijastinvaljaat,” Kristiina Hohenthal kertaa.
”Lisäksi työriskien arvioinnin perusteella työnantaja hankkii liukuesteet sellaisille työntekijöille, joiden työhön kuuluu työaikaista liikkumista tai ulkona oloa”, työsuojelupäällikkö Tapio Hakala korostaa.
Anders Holmberg vetää Kokkolan seudun opistolla polkupyörän rakennuskursseja. Kuvassa Andersin takana näkyvät kaksi fatbikea on rakennettu kurssilla.
Kuva: Heli Lintamo
Tiedotuksen ja viestinnän teemoiksi on nostettu mm. pyöräily talvella, turvallisuus liukkailla keleillä jalan ja pyöräillen, pyöräilykypärä, valot, heijastimet, nastarenkaat ja liikennesäännöt. Aiheita riittää Hohenthalin mukaan vaikka kuinka.
Edellinen teemapäivä järjestettiin toukokuussa ”Pyöräile töihin” -teemalla kaupungintalolla. Tilaisuudessa esiteltiin myös Kokkolan kaupungin kevyenliikenteen tulevia suunnitelmia.
Liikenneturva tukee työtä
Liikenneturvan Vaasan yhteyspäällikkö Heli Lintamo on kulkenut mukana alusta alkaen.
Esimerkiksi vuonna 2020 työntekijöille tehtiin työmatkaliikennekysely. Kyselyn tuloksia on hyödynnetty mm. työsuojelun ja viestintätoimien lisäksi myös liikenneympäristön toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
”Kehitys on ollut Kokkolassa näkyvää. Työmatkaturvallisuus on nostettu koko organisaatiossa tärkeäksi asiaksi ja se tuottaa tulosta. Useinkaan työpaikoilla ei ymmärretä tai muisteta ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä ennen kuin jotain isompaa sattuu. Kustannukset voivat olla tällöin valtavat puhumattakaan inhimillisistä kustannuksista ja menetyksistä. Kokkolan kaupunki on toiminut vastavirtaan ja on tehnyt valtavasti töitä turvallisten työmatkojen eteen”, Heli Lintamo kiittelee.
Pääkuva: Pyörällä töihin -teemapäivä Kokkolassa toukokuussa 2023. Kuva: Heli Lintamo