Siirry sisältöön

Lasten kuljettaminen autossa

Onko olemassa selkeää ohjetta, jonka mukaan 2-vuotiasta lasta ei saisi kuljettaa autossa pelkässä turvavyöistuimessa vaikka lapsen pituus ja paino sen sallisikin?

Nykyisen E-säännön mukaan turvavyöistuin on hyväksytty käytettäväksi neljästä ikävuodesta eteenpäin, mikä osaltaan kertoo, että turvavyöistuin on tarkoitettu vanhemmille lapsille. Kaksivuotiaan pää on vielä painava suhteessa vartaloon ja kaularangan rakenne erittäin heikko. Selkä menosuuntaan kiinnitetty turvaistuin on turvallisin vaihtoehto kaksivuotiaalle. Parhaiten asia selviää animaatiosta.