Näkyvyys suojatielle käännyttäessä
Oletetaan tilanne, jossa olen kääntymässä oikealle. Tien vieressä kulkee kevyenliikenteenväylä, joten kääntyessäni joudun väistämään suojatielle tulevia, kevyenliikenteenväylällä kulkevia. Oikealta on tulossa auto, joka on ajanut suojatien yli ja pysähtynyt risteykseen. Kääntyessäni pitääkö minun pysähtyä tuon auton kohdalle vai riittääkö vauhdin hiljentäminen niin, että pystyn tarkkailemaan kevyen liikenteen väylää ja risteykseen pysähtyneen auton takaa kulkevaa suojatietä? Jos pysähtynyt auto olisi nokka päinvastaiseen suuntaan (siis samaan suuntaan kuin minulla), tilanne olisi yksiselitteinen, eli joutuisin pysähtymään suojatien eteen.
Jos näkyvyys suojatielle on rajoittunut kuvaamallasi tavalla vastakkaisesta ajosuunnasta lähestyvän ajoneuvon suhteen, ajoneuvolla on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä.
Jos vastaavasti ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen samassa ajosuunnassa, sitä ei saa ohittaa pysäyttämättä ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa