Lääkityksen vaikutukset ajamiseen
Lääkkeitä käyttävän tulee selvittää lääkkeen vaikutukset liikenteessä liikkumisen turvallisuuteen.
Lääke voi vaikuttaa monella tavalla epäedullisesti ajoneuvon kuljettajan ajokykyyn ja myös kävellen liikkeellä olevan toimintakykyyn ja tasapainoon. Lääkkeet voivat:
- heikentää arviointikykyä
- väsyttää
- heikentää huomio- ja koordinaatiokykyä
- hidastaa havaintojen tekemistä
- huonontaa suorituskykyä
- aiheuttaa huimausta ja heikkoa oloa.
Punainen varoituskolmio lääkepurkin kyljessä tarkoittaa, että lääkkeellä on todettuja haittavaikutuksia ajamiseen. Esimerkiksi monet rauhoittavat lääkkeet sekä unilääkkeet lisäävät rattiin nukahtamisen riskiä. Jos kuljettajalla on tarve ajaa, vaikka käyttääkin kolmiomerkittyä lääkettä, asiasta tulee keskustella lääkkeen määränneen lääkärin kanssa ja noudattaa hänen antamia ohjeita ajamisesta.
Oman voinnin tarkkailu lääkityksen kanssa on tärkeää
Moni sairaus on hoitamattomana liikenteessä haitallisempi kuin lääkkeillä oikein hoidettuna. Lääkkeet tulee ottaa ajallaan ja lääkärin ohjeiden mukaan. Jos lääkitys ei tunnu syystä tai toisesta itselle sopivalta tai haittaa liikenteessä liikkumista, kannattaa asia ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Ajaminen voi olla edelleen turvallista juuri siksi, että lääkkeen ottaa oikea-aikaisesti.
Alkoholin käytössä on hyvä olla pidättyväinen. Monet lääkkeet ja pienikin määrä alkoholia sopivat huonosti yhteen erityisesti silloin, kun kyseessä on iäkäs ihminen.
Myös muilla kuin kolmiolääkkeillä voi olla vaikutusta ajokykyyn. Esimerkiksi jotkut allergialääkkeet voivat väsyttää. Pakkausseloste tulee lukea huolellisesti läpi ja elimistön reaktioita lääkkeeseen on tarkkailtava erityisesti hoidon alussa. Autoa ei pidä lähteä ajamaan, jos olo tuntuu normaalista poikkeavalta, väsyneeltä tai tokkuraiselta.
Useamman lääkkeen samanaikaisen käytön vaikutukset
Kun ihmisellä on monia sairauksia, niiden hoitoon voi olla tarpeen käyttää monia eri lääkkeitä. Lääkkeiden yhteisvaikutukset voivat olla haitallisia liikenteessä.
Jos kuljettaa ajoneuvoa ja käyttää useampia lääkkeitä samanaikaisesti, tulee varmistua, että uutta lääkettä määräävä lääkäri on tietoinen muista käytössä olevista lääkkeistä, myös käytössä olevista vitamiineista ja ravintolisistä sekä rohdosvalmisteista. Lääkärin tärkeä tehtävä on arvioida sairauksien ja lääkkeiden kokonaisvaikutus ajokykyyn.