Laitteiden käyttö ajon aikana
Kännykän käyttö ilman hands free -laitetta ei ole sallittua moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajalle. Häiritsevän käytön kielto koskee myös pyöräilijöitä. Navigaattori tulee sijoittaa autoon niin, ettei se peitä kuljettajan näkyvyyttä. Matkapuhelin kannattaa laittaa pois ajon ajaksi, ettei sen esillä olo houkuttele sen käyttämiseen ajon aikana.
Noin joka seitsemäs ajon aikana kännykkää käyttänyt on joutunut liikenteessä vaaratilanteeseen. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan matkapuhelimen käyttö on ollut mukana keskimäärin 3-5 kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa joka vuosi.
Laki kieltää viestintälaitteen käytön ajon aikana
Lain mukaan moottoriajoneuvon kuljettaja ei saan ajon aikana käyttää viestintävälinettä siten, että pitää sitä kädessään. Tämän lisäksi ajoneuvossa ei saa käyttää teknistä laitetta siten, että sen käyttäminen haittaa tai vaarantaa ajoneuvolla ajamista. Häiritsevän käytön kielto koskee siten kaikkien ajoneuvojen kuljettajia, myös pyöräilijöitä.
Matkapuhelimen käytön vaikutus ajamiseen
Puhelimen ajonaikaisen käytön ongelmat liittyvät sekä laitteen käsittelyyn että puheluihin, sillä molemmat heikentävät kuljettajan tarkkaavaisuutta ja koordinaatiokykyä. Aina kannattaa harkita, onko puhelimen käyttö ajon aikana lainkaan tarpeen. Joskus puhelu voi parantaa vireystilaa, mutta joskus taas häiritä erityisesti puhelun sisällön vuoksi.
Puhelimen käyttö on erityisen vaarallista liukkaalla, ruuhkassa ja huonoissa näkyvyysoloissa, jolloin onnettomuusriski on muutenkin keskimääräistä suurempi. Missä tahansa olosuhteessa kännykän käyttäminen vie huomiota pois liikenteen seuraamisesta, mikä lisää onnettomuusalttiutta.
Liikenneturvan suositus – Kun ajat, et soita. Kun soi, et vastaa.
Selvitysten mukaan sekä puhelimen että viestin käsittely aiheuttivat molemmat samansuuruisen 0,5 sekunnin reaktioajan pidennyksen. Liikennetutkijoiden mukaan puhelimen käsittely
- vie tarkkaavaisuutta
- rajoittaa ajohallintalaitteiden käyttöä
- aiheuttaa vaihteluja ajonopeuteen ja haittaa kaista-ajoa, mikä häiritsee muuta liikennettä
- haittaa kaista-ajoa
- voi synnyttää vaaratilanteita, joissa auto ajautuu keskikaistalle tai tien oikeaan reunaan.
Jos käytät matkapuhelinta ajon aikana:
- Käytä hands free -laitteita.
- Sijoita puhelin oikein.
- Käytä puhelinta vain vähäisessä ja turvallisessa liikenteessä.
- Käytä numero- ja yhdistämispalveluja.
- Käytä pika- ja uusintavalintoja.
- Kerro puhelun alussa ajavasi autoa.
- Puhu lyhyesti.
- Vältä stressaavaa keskustelua.
Navigaattori
Navigaattori sijoitetaan autoon niin, ettei se peitä kuljettajan näkyvyyttä. Navigaattorin käytön ei saa antaa haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen.
Navigaattorin hankinnassa, kannattaa
- suosia isoa näyttöä ja helppokäyttöistä laitetta
- varmistaa, että laitteessa on ääniopastus
- vertailla eri valmistajien karttapohjien kattavuutta ja
- miettiä kiinnitysmahdollisuuksia oman automallin kannalta.
Navigaattorin sijoittamisessa oltava huolellinen.
Navigaattori ei saa peittää tai haitata kuljettajan näkyvyyttä. Laitetta tulisi pystyä katsomaan mahdollisimman vähäisellä katseen siirtämisellä. Ajoneuvon kuljettaja on vastuussa navigaattorin käytöstä ajon aikana.
Navigaattorilaitteen on oltava asianmukaisesti kiinnitetty, jotta se ei irtoa ajon aikana tai törmäyksessä. Navigaattoria ei myöskään tule sijoittaa auton turvatyynyjen tielle.
Harjoittelu auttaa navigaattorin käytössä
Navigaattorin ohjelmointi ja käyttötesti on suoritettava ennen ajoon lähtöä. Käytön opetteleminen kannattaa tehdä itselle tutussa ympäristössä, jotta tietää, minne on menossa eikä huomio kiinnity laitteeseen. Testaus on turvallisinta suorittaa aluksi hiljaisessa liikennevirrassa.
Älä käytä laitetta ajon aikana. Pysäytä ajoneuvo, jos joudut tekemään muutoksia reittiin.
Navigaattori ei tunnista liikennetilanteita eikä liikenteen ohjausta. Kuljettaja on vastuussa ajotapahtumasta eikä laitteen antamia ohjeita pidä noudattaa sokeasti.
Häiriötilanteen sattuessa on syytä jatkaa ajamista. Jos navigaattorin opastamalta reitiltä ajaa harhaan, ei pidä hätääntyä, vaan ajaa eteenpäin kunnes laite on etsinyt uuden reitin. Mikäli laite jää pysyvään häiriötilaan, pysähdy liikennetilanteen salliessa esim. levähdyspaikalle.
Vaikka navigaattorin käytöllä on turvallisuutta lisääviä vaikutuksia, väärinkäytettynä kuljettajaa kuormittava laite on aina turvallisuusriski.