Turvallisesti turistina tieliikenteessä
Matkailijoiden määrä Suomessa on kasvussa. Etenkin talvikelit voivat yllättää lumeen ja jäähän tottumattoman turistin. Tietämättömyys liikennekulttuurista voi heikentää myös muiden tiellä liikkujien turvallisuutta. Liikenneturva on laatinut matkailutoimijoiden, vuokraamoiden ja kuntien käyttöön englanninkielistä materiaalia, jota voi käyttää matkailijoiden opastamiseen.
Suomi on matkailijoille turvallinen maa. Talvikelit voivat kuitenkin yllättää tien päällä olosuhteisiin tottumattoman turistin. Liikenneturva toivoo, että matkailuala, kuten hotellit, autovuokraamot, matkatoimistot ja matkanjärjestäjät tarjoaisivat kansainvälisille matkailijoille neuvoja myös turvallisesta liikennekäyttäytymisestä.
Avuksi tässä työssä Liikenneturva on kehittänyt materiaalia, jota voi sellaisenaan vapaasti käyttää esimerkiksi tupakansioissa, infonäytöillä tai printtiohjeistuksena. Materiaalia on tehty myös somekanavilla jaettavaksi.
Tutustu materiaaliin ja lataa se käyttöösi Liikenneturvan sivuilta.
Liikennesäännöt koskettavat myös matkailijoita
Iso osa Suomeen kohdistuvasta ulkomaalaisten talvimatkailusta suuntautuu Lappiin. Liikenneturvan Lapin asukkaille tekemässä kyselyssä ilmeni se, että moni lappilainen kokee turistien vaarallisen liikennekäyttäytymisen turvallisuusongelmaksi. Matkailukohteessa liikkumista ei välttämättä hahmoteta liikkumiseksi liikenteessä, jossa eri tienkäyttäjäryhmille on määritelty omat paikat ja jokaista koskettavat liikennesäännöt.
Yksilötasolla turvalliset kokemukset liikenteestä vaikuttavat myös yleiseen matkustuskokemukseen kohdemaasta. Liikenneturvallisuuden varmistaminen tien päällä niin jalan, pyörällä kuin autolla on osa myös matkailun kestävää kehitystä.